Referenssit
Minulla on vahva kokemus yritysten, julkishallinnon ja opetussektorin projekteista. Olen kouluttanut ja konsultoinut mm. kaupunkeja ja Suomen suurimpia koulutuksenjärjestäjiä.
Monivuotisen kumppanuutemme aikana Oskari on auttanut meitä selkeyttämään oman digitaalisen polkumme. Oskari mm. rakensi meille lento-opetuksen vuorovaikutteisen verkko-oppimisympäristön, jonka avulla olemme onnistuneet kasvattamaan ja laajentamaan toimintaamme.
Osakas
Mikko Mäkinen
Suomen Ilmailupalvelut Oy
Savon Sanomilla on vahva asema niin printissä kuin digissäkin. Olemme käyttäneet Oskaria apuna sparraamassa verkkopuolen kehitystämme erityisesti sosiaalisen median osalta jo monena peräkkäisenä vuonna.
Digipäällikkö
Jussi Murtasaari
Savon Sanomat
Oskari on toiminut monta vuotta luottokouluttajanamme kouluttaessaan sekä perus- ja lukio-opetuksen että varhaiskasvatuksen opettajia tieto- ja viestintätekniikan käyttöön. Lähiopetuksen lisäksi webinaarien avulla olemme onnistuneet tavoittamaan satoja ja taas satoja opettajia, ja palaute on ollut erinomaista.
Ylitarkastaja
Marjut Mikkola
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Oskari koulutti Iisalmen kaupungin henkilöstöä verkkomarkkinoinnissa. Koulutus oli erinomainen ja lisäsi osallistujien ymmärrystä. Uusia ajatuksia heräsi mm. työntekijälähettiläisyydestä.
Asiakas- ja tietopalvelukoordinaattori
Kirsi Hukkanen
Iisalmen kaupunki