Suomen kansainvälisesti verkostoitunein verkostoituja, Cristina Andersson, kertoo seuraavassa haastattelussa hänen kansainvälisen, vaikuttavan ja vuorovaikutteisen sosiaalisen median verkoston rakentamisesta ja ylläpidosta:

Cristina, vietät paljon aikaa eri sosiaalisen median verkostoissa. Miksi koet verkostoitumisen ja verkoston rakentamisen tärkeiksi?

Verkoston rakentaminen on ennen kaikkea yhteyksien rakentamista oman kiinnostusspektrin vaikutusalueella. Jotkin yhteydet syntyvät tietoisesti, toiset yllättäen. Molemmat ovat yhtä tärkeitä, ja yllättävistä yhteyksistä syntyykin usein jännittäviä polkuja, joista saattaa edelleen syntyä merkittäviä ja hyviä seurauksia.

Verkoston rakentaminen on minulle tärkeää kolmesta syystä:

1. Haluan pysyä ajan tasalla asioista, jotka kiinnostavat ja jotka vaikuttavat elämääni, työhöni tai harrastuksiini, tai joilla on merkitystä minulle tärkeille ihmisille.
2. Haluan tuoda esille omaa työtäni valmentajana, kirjoittajana ja esiintyjänä. Tässä verkosto on todella tehokas: kirjani The Winning Helix löysi verkostojen kautta tiensä lukijoiden käsiin yli 40 maahan ja lopulta myös kustantajan USA:sta, ja sitä kautta se saatiin myyntiin mm. Amazoniin ja Barnes & Noblesiin. Lisäksi pidän tärkeänä, jos olen oppinut tai saanut tietää jotain, millä on muille arvoa ja merkitystä, ja että jaan sen mahdollisimman laajasti. Uskon, että näin maailma paranee – vaikka tviitti tviitiltä!
3. Haluan löytää samanhenkisiä ihmisiä. Minulla on joitakin asioita, joita pidän äärimmäisen tärkeinä. Asioita, joiden koen olevan osa oman elämäni tarkoitusta. Naisten asian edistäminen, kulttuuri ja innovaatiot sekä yleinen humaani toisistamme välittäminen ovat tällaisia asioita. Verkossa on helppo tutustua ihmisiin ja synnyttää yhteisiä huomioaaltoja merkittäville asioille.

Kuinka tietoisesti rakennat verkostoasi?

Edellä mainituissa asioissa todella tietoisesti, mutta jätän paljon tilaan yhteyksille, joilla ei aluksi näyttäisi olevan tietoisella tasolla kovin suurta merkitystä ja jotka vaikuttavat vähemmän aktiivisilta. Olen kuitenkin yli kymmenvuotisen verkostoitumisen aikana huomannut, että monista tällaisista kontakteista syntyykin yhtäkkiä serendipiteettiä, ja jotain mielenkiintoista alkaa kehkeytyä.

Mitä olet saanut verkostoltasi?

Ennen kaikkea paljon hyvää mieltä, toiseksi mielenkiintoista ja hyödyllistä tietoa, kolmanneksi kysyntää osaamiselleni.

Tässä kannattaa mainita, että verkoston kautta olen päässyt jakamaan osaamistani myös tahoille, joille ei muuten pääsisi esittämään asioita – pääjohtajia, poliitikoita, urheilijoita, toimittajia, vaikuttajia jne.

Harmillista kyllä, ettei luovan alan ihmisiä ole vielä kovin paljon aktiivisina verkossa. Heille intensiivinen käsityön tekeminen tässä ja nyt on usein niin kaiken täyttävää, että verkostoitumiseen ei jää toisaalta aikaa ja toisaalta (ehkä juuri siitä syystä) online-verkostoitumisen arvoa ei käsitetä.

Miten sosiaalinen media on muokannut verkostoitumistasi?

Ensimmäinen verkostoitumispalvelu, johon lähdin mukaan oli Vocalist vuonna -99, eli laulun kautta. Se oli todella hauskaa, kun se oli kaikille niin uutta, ja kaikki olivat tosi innoissaan, kun yhtäkkiä pystyi kommunikoimaan jonkun esimerkiksi australialaisen kanssa. Mehän tehtiin sitten sellainen VHS-videokonsertti. Kaikki nauhoittivat laulunsa ja lähettivät ne yhdelle, joka sitten teki niistä koosteen.

Kirjan kirjoittamisen kautta verkostoitumiseen tuli bisnes mukaan, kun minä totesin, että sitähän voi myydä verkon kautta. Ensimmäinen paikka, jossa rupesin verkostoitumaan ammatillisesti oli silloinen openBC, joka on Xing tätä nykyä. Se on ollut minulle hirvittävän hyvä, ja olen siellä edelleen aktiivinen. Pidän siitä jostain syystä enemmän kuin LinkedIn’stä, mutta se varmaan vaan johtuu siitä, että meidän suhteemme on niin pitkä.

Yksi sosiaalisen median hyvä puoli on se, että vaikka vähentää jonkin välineen käyttöä, niin sitä ei tarvitse jättää kokonaan. Eivätkä aktiiviset verkostoitujat ole aina vain yhdessä palvelussa: nekin jotka ovat siellä Xingissä eivätkä siellä näe minua pitkään aikaan, kuitenkin Twitterissä huomaavat, että olen elossa.

Kuinka ylläpidät verkostoasi?

Käytän joka päivä vähintään tunnin verkoston ylläpitoon – eli teen tietoisesti asioita, jotka kasvattavat arvoa verkostossani. Päivän mittaan saatan myös satunnaisesti seurata virtauksia eri paikoissa ja osallistua keskusteluun tai lisätä omia ajatuksia tai linkkejä päivityssarakkeisiin.

Minun mielestä kannattaa varata aikaa, mieluummin joka päivä, mutta ainakin kolme kertaa viikossa, että siellä verkossa jotakin tekee. Koska virta menee koko ajan eteenpäin, on hyvä aina välillä laittaa oma kätensä virtaan edes hetkeksi aikaa, jotta huomaa mihin suuntaan virta milloinkin menee, ja toisaalta siksi, että pysyy virrassa ihmisten muistissa. Se ei ole pelkästään se, että toiset näkevät, että olet mukana, vaan että myös itsellä on mahdollisuus oppia ja pysyä ajan hermolla. Toki tulee myös ajatella, mikä itsestä hyvältä ja hyödylliseltä tuntuu. Varmasti jokainen löytää sen oman tapansa osallistua.

Sosiaalinen media ei toimi siten, että silloin vain ollaan yhteydessä, kun voidaan jotenkin hyödyntää verkostoa.

Syntyykö työelämässä kuilu some-myönteisten ja vastustajien välille?

Toivottavasti ei. Toivon, että jonain päivänä oivalletaan, että some on sitä samaa elämää, jota muutenkin eletään – kenttä vaan on paljon laajempi ja sanomiset saattavat levitä yllättävän kauaskantoisesti. Jopa kielestä riippumatta – käännöskoneet alkavat olla aika taitavia. Somea on turha pelätä. Neuvo, joka minulle annettiin aikoinaan ”miten esiintyä medialle” -koulutuksessa sopii myös someen: ”älä sano mitään sellaista, mitä et halua toimittajan kirjoittavan lehteen”. Somessakaan ei leviä sellainen tieto, jota sinne ei lähetetä.

Sosiaalinen media on sellainen, millaiseksi sen itselle tekee. Se voi olla oppimisen ja elämän parantamisen väline, se vaan riippuu siitä, mitä asioita siellä seuraa ja missä on mukana. Ja se on ihan omituinen väite, että olisi olemassa jokin somelaisten sisäpiiri. Päinvastoin, ne jotka ovat aitoja somettajia, ovat hyvin avoimia ja kutsuvat mukaan.

Kuten olen edellisissä bloggauksissa useaan otteeseen todennut, on sosiaalinen media paljon muutakin kuin markkinointia ja Facebookia. Sosiaalinen media on parhaimmillaan verkostoitumista ja yhteisöllistä toimintaa.

Verkostoituminen ei ole perinteisesti suomalaisten suurimpia vahvuuksia. Tuskin kenellekään kuitenkaan tulee yllätyksenä, että juuri verkostoitumisessa piilee menestyksen avain. Verkostoituminen organisaatiorajojen ulkopuolelle yhteistyökumppaneihin, asiakkaisiin, julkiseen sektoriin ja jopa kilpailijoihin luo kilpailuetua uusina ideoina, vahvuuksien yhdistämisinä, syvällisinä kumppanuuksina ym.

Entä sitten verkostoituminen ennestään täysin tuntemattomien ihmisten kanssa, ehkä toiselta puolen maailmaa? Ihmisten, joita ei ennen ole edes tavattu silmästä silmään? Entäpä, oletko ajatellut, voisitko tutustua hieman paremmin naapuriosaston tyyppeihin, joita hädin tuskin edes tervehdit nykyään? Mitä siitä voisi seurata?

Facebookissa kohdataan tuttuja kasvoja, Twitterissä seurataan kiinnostavia henkilöitä ja Google+ on jotain siltä ja väliltä. Kaikissa näissä palveluissa, kuten melkeinpä missä vain sosiaalisen median välineessä, on mahdollisuus kohdata myös täysin uusia ihmisiä.

Verkostoituminen on mukavaa, mutta lisäksi se saattaa johtaa liiketoiminnallisin mahdollisuuksiin, ystävyyssuhteisiin ja myös täysin yllättävin seurauksiin, jotka voivat muuttaa koko elämän suunnan. Verkostoitumisen ohella on tärkeää pitää verkostoa yllä, ja samoin kuin uusiin ihmisiin tutustumisen, mahdollistavat sosiaalisen median verkostoitumispalvelut myös helpon ja mielekkään tavan verkoston ylläpitoon. Lisäksi palveluissa on helppo keskustella kerralla suurenkin joukon kanssa yhteisistä kiinnostuksen kohteista, jakaa kiinnostavia linkkejä, löytää organisaatiosta oikea ihminen oikeaan tehtävään, antaa suosituksia ynnä muuta.

”Onko meillä kuitenkaan tarpeeksi taitoja työskennellä näin?” Näin kysyy Heini Hult-Miekkavaara Intunexin blogissa. Kysymys rinnastetaan usein esimerkiksi ikään tai koulutukseen, mutta lopulta kyse on kuitenkin ajattelutavasta, avoimuudesta ja uskalluksesta kokeilla uusia asioita ja heittäytyä.

Olen julkaissut kuvan Flickr:ssä Creative Commons-lisenssillä (CC0 No Rights Reserved). Kuvan on antanut käyttöön InFlown koulutuksen anonyymi osallistuja.

Keskiviikkona 1.6. pärähti käyntiin kesän kuumin kilpailu, Kaivuriskaba, joka on kuudessa kauppakeskuksessa ja sosiaalisessa mediassa järjestettävä nk. ”istumiskilpailu”. Kilpailijat istuvat minikaivureissa keskellä kauppakeskuksia eri puolilla Suomea (Espoo, Jyväskylä, Kempele, Lappeenranta, Tampere ja Tuuri) tavoitteenaan istua mahdollisimman pitkään. Voittaja saa minikaivurin (ovh 32.000 €) omakseen.

Mielenkiintoisen skabasta tekee yleisön osallistuminen: Yleisö voi osallistua joko livenä paikan päällä tai verkossa. Kilpailijoita striimataan nettiin 24/7, ja yleisö voi chätätä heidän kanssaan. Toki myös kilpailijat voivat keskustella näin keskenään – fyysisestä etäisyydestä huolimatta myös psyykkaaminen on siis mahdollista.

InFlow on mukana toteuttamassa skabaa, jota voi seurata osoitteessa http://kaivuriskaba.fi. Facebookissa skaba löytyy osoitteesta http://www.facebook.com/kaivuriskaba. Livestriimit löytyvät skaban kotisivujen lisäksi kootusti InFlown sivuilta: http://inflow.fi/?page_id=7064.

InFlow on mukana jälleen muutamassa sosiaalisen median merkkitapahtumassa:

Swing to Win on täysin uudenlainen konsepti, jossa seurataan Cristina Anderssonin matkaa harrastajalaulajasta ammattioopperalaulajaksi. Mukana on huippumuusikoita ja valmentajia, ja tavoitteena on opettaa ja kannustaa katsojia oppimaan ja kehittymään – toisaalta laulamista, toisaalta itseään. Yleisö ei ole passiivinen massa seuraajia, vaan tärkeä osa konseptia, jossa jokaisella on mahdollisuus osallistua. Kantava teema on oppimaan oppiminen – ja kiehtova tarina.

Sosiaalinen media on tärkeässä roolissa kaiken mahdollistajana. Ohjelmaa tullaan levittämään globaalisti sosiaalisen median kanavissa tarjoten eri mahdollisuuksia osallistumiselle. InFlow on mukana Swing-konseptin sosiaalisen median kehittämisessä.

Toinen maailmaa mullistava tapahtuma on Kaivuriskaba. Viime kesäisestä tempauksestaan tuttu Kaivuri-Jukka Mutanen järjestää yhteistyössä InFlown kanssa kilpailun, jossa kuudessa kauppakeskuksessa on kussakin minikaivuri ja kussakin minikaivurissa kilpailija. Kilpailijan tehtävänä on istua kaivurissa niin pitkään kuin mahdollista. Kilpailija on jatkuvassa vuorovaikutuksessa yleisön kanssa niin livenä kuin verkossakin, ja yleisön osallistuminen on myös tässä tapahtumassa yksi avaintekijöitä.

Eikä kannata unohtaa myöskään SoMeTime2011:sta, jonka suunnittelussa InFlow on myös ollut jälleen mukana – samoin voit olla sinäkin!

Kävin mielenkiintoista keskustelua InFlown Facebook-sivulla jakamastani Katinhännän tekstitoimiston Niko Peltokankaan blogi-kirjoituksesta. Niko käsitteli bloggauksessaan sitä, kuinka Hesburger ei ole ymmärtänyt paikkatietopalvelu Foursquaren perimmäistä merkitystä.

Keskustelu virisi siitä, kannattaako sosiaalisessa mediassa yrittää, jos ei ole asiantuntija, vai onko parempi jättää yrittämättä, jos kuitenkin tehdään jotain väärin. Pasi Molkoselkä totesi, että lienee parempi kuitenkin yrittää, sillä eihän voi onnistua, jos ei yritä. Hyvä pointti. Ei sosiaalista mediaa nyt liikaa yrityksissä Suomessa käytetä.

Hieman toista näkökulmaa keskusteluun toi Jesse Soininen, joka totesi, että Hesburger tukeutuu Foursquaressa vanhoihin piintyneisiin toimintatapoihin, toisin sanoen mainostamiseen vuorovaikutuksen asemesta.

Suomessa somea pidetään yhä jonain peikkona, joka on pakko, koska ”kaikki ovat siellä”. Ja totta kai Facebook-sivun tai Foursquare-venuen kuka tahansa voi perustaa. Voihan sen homman nakittaa vaikka kesätyöntekijälle, kun nyt kesäkin on tulossa.

Tosiasia on, että sosiaalinen media ei ole ilmainen eikä erottuminen ole edes helppoa. Näkyvyyden rakentaminen vaatii vaivaa, tietoa ja aivoperäistä työskentelyä. Peruslähtökohtana ”someen mukaan menemiselle” ei tulisi olla ”pakko” eikä yritys-erehdys-metodikaan välttämättä aiheuta kuin huvittunutta myötähäpeää.

Menestyminen ei vaadi rahaa, toisin kuin perinteisessä push-markkinoinnissa. Sosiaalisen median menestystarinoita löytyy Suomestakin, niistä ei vain huudella, koska ne eivät ole miljoonien eurojen onnistumisia. Onnistuminen voi olla pienempikin – kannattava se on, kun ROI on positiivinen.

Sosiaalisen median menestystarinat kumpuavat aidosta osallistumisesta, halusta palvella asiakkaita ja olla vuorovaikutuksessa heidän kanssaan – eli siis suomalaisittain mielestäni kuitenkin melko suuresta asennemuutoksesta. Vai miten on?

Kuva on julkaistu Flickr:ssä Creative Commons-lisenssillä käyttäjältä Phillie Casablanca.

Näitä uusia ja yhteisöllisiä toimintatapoja teki taas mieli päästä hehkuttamaan. Sosiaalisen median avulla saadaan taas paljon aikaan. Uusimpana aiheeseen liittyvänä uutisena huomasin juuri Facebookin viestivirrassani, että saudikuningas aikoo ostaa Facebookin estääkseen kansannousun. Kirjoittajan huomio seuraavalta päivältä: juttu olikin tarkoitettu vitsiksi.

Olen saanut seurata ja osallistua niin viime vuonna kuin tänä vuonnakin SoMeTime-tapahtuman suunnittelemiseen ja toteuttamiseen. Ja niin saavat kaikki, jotka haluavat. SoMeTime 2011 on avoimesti ja yhteisöllisesti järjestetty tapahtuma, jonka suunnittelun pääalustana toimii tänä vuonna Purot.net-wiki. Viime vuoden yhteisöllisyyden voimannäytteestä voi lukea lisää muun muassa Tietoviikosta. Ja eiköhän muutama digijalanjälki löydy muualtakin verkosta…

Haluan mainostaa myös Ystäväyrittäjä Janne Ruohiston Intunexin xTune-työkalua, joka on osoittanut minulle voimansa ja sen, että apua kannattaa pyytää ja antaa: monta päätä yltää parempiin tuloksiin kuin kaikki yhteensä yksinään. xTunen avulla on löydetty apua, kehitelty ideoita ja saatu paljon konkreettista aikaan. Mukana yhteistyötä tekemässä on ollut asiantuntijoita eri yrityksistä ja eri aloilta eivätkä organisaatiorajat tai etäisyydet ole olleet esteenä.

Minulta kysytään koulutuksissa usein ja melkein ensimmäisenä, mitä sosiaalisesta mediasta jää ”viivan alle” (sinänsä hassu, mutta ymmärrettävä lähestymistapa). Omalla kohdalla olen saanut ilmaiseksi apua moniin omaa alaani ja yrittämistä koskeviin ongelmiin ja kysymyksiin. Ja olen myös auttanut vastavuoroisesti, kun joku on apuani tarvinnut. Samoin olen saanut verkostoltani liidejä, joista osa on realisoitunut myös “viivan alle”.

Toinen Ystäväyrittäjä, Kinda Oy:n Pauliina Mäkelä sorsasti päivänä eräänä xTunessa, sillä hän oli saanut tarjouspyynnön koulutuksesta samalle päivälle, kuin hänellä oli jo koulutus sovittuna. Pauliina kysyi muilta xTunea käyttäviltä sosiaalisen median kouluttajilta, josko joku haluaisi vastata tarjouspyyntöön. Minä tarjouduin auttamaan ja lähetin tarjouksen Pauliinan asiakkaalle. En kuitenkaan tuolla kertaa saanut casea, sillä kolmas Ystäväyrittäjä voitti tarjouskilpailun. Sinänsä tämä ei minua haitannut, menihän koulutus ihmiselle, joka on auttanut minua yrittäjyyteni alkutaipaleella. Pauliina pyysi vielä lisäämään, että hän on löytänyt kyseisen kaltaisessa tilanteessa tilalleen kouluttajan jo kahdesti xTunen avulla. Pointsit yhteistyölle!

En ajattele sosiaalisen median hyötyjä nollasummapelinä. Kun kaikki antavat panoksensa yhteiseen pottiin, tuloksena on kaikille suurempi hyvä kuin mitä kukaan yksinään kykenisi saavuttamaan. En myöskään odota saavani hyötyä hetikaikkimulle, sillä suhteet ja luottamus eivät synny vaatimalla, vaan ansaitusti ajan myötä.

Kuva on julkaistu Flickr:ssä Creative Commons-lisenssillä käyttäjältä Ralph Unden.

Tiedon jyvässä mietteitään kertoo tällä kertaa blogin ensimmäinen vierasbloggaaja, viestintäyrittäjä, kirjoittamisen ammattilainen Niko Peltokangas. Nikoon ja Nikon Katinhännän tekstitoimistoon voit tutustua tarkemmin yrityksen nettisivuilla ja Terävästä päästä -blogissa. Kiitokset Nikolle!

Perheessämme alkoi pieni tragedia juuri ennen vuodenvaihdetta, kun ostin itselleni älyttömän älykkään puhelimen. Android Marketin tultua pian tutuksi latasin kännykkään Angry Birds -pelin. Sain kerättyä kaikki tähdet viime viikolla.

Koukutuin Äkälintuihin kahdesta syystä: paitsi että peli kutittelee alkukantaista tuhovimmaa, sikoja lahdatessani tunsin olevani osa joukkoa ja ajassani enemmän kuin kiinni.

Conan O’Brien kehui peliä videolla! Siitä puhutaan Twitterissä! Koukuttuminen on sosiaalisesti hyväksyttävää. Siis muualla kuin meidän perheessä.

Uusi puhelin toi myös internetin taskuuni entistä helppokäyttöisempänä. Tai ei se juuri taskussa pysy, kun Twitter, Facebook, Foursquare ja Hesarin sovellus pitävät sormet kiireisinä kosketusnäytöllä.

Kun vielä samoihin aikoihin vaimoni innostui Facebookista ja koulutehtävätkin istuttivat häntä paljon koneella, iski internetin ja sen sosiaalisen käytön paradoksi perheeseemme voimalla. Ennen kahden vuoden ikää tyttäremme on oppinut huutamaan epätoivosella äänellä muun muassa ”älä istu siihen”, ”ei tietokonneelle” ja ”älä kirjota mittään”.

Ensin ajattelin kirjoittaa siitä, mitä pitäisi tehdä, ettei sosiaalinen media olisi lapsilleni isän kääntynyt selkä ja lukkiutuneet korvat? Koska perusvastaus on aika selvä (“vietä häiriötöntä aikaa lastesi kanssa”), päädyin pohdiskelemaan, näkyvätkö sosiaalisen median periaatteet – avoimuus, vuorovaikutus ja osallistaminen – arkisessa perhe-elämässä?

Jos kyse on viestinnän ja kulttuurin muutoksesta, pitäisi sen näkyä kotonakin. Jopa lähteä sieltä.

Enemmän tekstiä, enemmän puhetta

Olen blogannut muutaman vuoden ajan. Päiväkirjamaisissa kirjoituksissa kerron asioita, joita en muuten sanoisi; julkinen itsensä ilmaiseminen kannustaa sanankäytöstä innostunutta avautumaan. Kirjoittaminen ylipäänsä on helpompaa kuin puhuminen, kun yleisö on kerralla tavoitettavissa ja sanansa saa muotoilla rauhassa haluamikseen.

Nyt kun vaimokin on Facebookissa, kotiimme on asettunut Luin jo Facebookista -ilmiö sekä kaverinsa Luitko jo Facebookista. Ennen Fb:n tilalla oli blogi tai Twitter, kun aloin kertoilla päivän ajatuksista ja tapahtumista rakkaalleni.

Asioista yleensäkin on helpompi puhua, kun aran tai vähemmän herkän aiheen siemen tulee kylvettyä blogin tai tilapäivityksen kautta. Avoimuus ja vuorovaikutus ovat lisääntyneet siinäkin mielessä, että useasti tulee yhdessä mietittyä, mitä tästä asiasta kirjoittaisi nettiin.

Osallistaminen tuntuu lapsiperheessä sikäli itsestäänselvyydeltä, että asioita suunniteltaessa on otettava huomioon useamman ihmisen tarpeet. Rauha pysyy maassa, kun viikonlopun suunnitelmat tai työmatkapoissaolot eivät tule kanssaihmisille yllätyksinä.

Ei tätä tietenkään aina ”muista”. Kotona tulee sorruttua yhtä yksisuuntainen tuuttaamiseen kuin yrityksen Twitter-tilillä toisinaan.

Ihanneminä internetistä kotiin

Teknologia mahdollisti internetin, ihmiset toivat sinne sosiaalisuuden. Avoimuus, vuorovaikutteisuus ja osallistaminen muuttavat internetin lisäksi elämää sen ulkopuolellakin. Tämä tuskin on uutta Tiedon jyvän lukijoille.

Alussa kuvailtujen epäsosiaalisten epäonnistumisten rinnalla sosiaalinen internet ruokkii positiivista kehää. Niin ”oma itseni” kuin verkossa olenkin, on nettiprofiilini lähempänä ihanneminääni kuin kotona vätystelevä äkkipikainen huomiottajättäjä, jollainen minussa myös asuu.

Huomaan itsessäni tarpeen olla kotiväelleni yhtä ihana ja hieno ihminen kuin täällä väitän ja välillä onnistun olemaan.

Kuva on julkaistu Flickr:ssä Creative Commons-lisenssillä käyttäjältä Joe Howell.