Cristina AnderssonSuomen kansainvälisesti verkostoitunein verkostoituja, Cristina Andersson, kertoo seuraavassa haastattelussa hänen kansainvälisen, vaikuttavan ja vuorovaikutteisen sosiaalisen median verkoston rakentamisesta ja ylläpidosta:

Cristina, vietät paljon aikaa eri sosiaalisen median verkostoissa. Miksi koet verkostoitumisen ja verkoston rakentamisen tärkeiksi?

Verkoston rakentaminen on ennen kaikkea yhteyksien rakentamista oman kiinnostusspektrin vaikutusalueella. Jotkin yhteydet syntyvät tietoisesti, toiset yllättäen. Molemmat ovat yhtä tärkeitä, ja yllättävistä yhteyksistä syntyykin usein jännittäviä polkuja, joista saattaa edelleen syntyä merkittäviä ja hyviä seurauksia.

Verkoston rakentaminen on minulle tärkeää kolmesta syystä:

1. Haluan pysyä ajan tasalla asioista, jotka kiinnostavat ja jotka vaikuttavat elämääni, työhöni tai harrastuksiini, tai joilla on merkitystä minulle tärkeille ihmisille.
2. Haluan tuoda esille omaa työtäni valmentajana, kirjoittajana ja esiintyjänä. Tässä verkosto on todella tehokas: kirjani The Winning Helix löysi verkostojen kautta tiensä lukijoiden käsiin yli 40 maahan ja lopulta myös kustantajan USA:sta, ja sitä kautta se saatiin myyntiin mm. Amazoniin ja Barnes & Noblesiin. Lisäksi pidän tärkeänä, jos olen oppinut tai saanut tietää jotain, millä on muille arvoa ja merkitystä, ja että jaan sen mahdollisimman laajasti. Uskon, että näin maailma paranee – vaikka tviitti tviitiltä!
3. Haluan löytää samanhenkisiä ihmisiä. Minulla on joitakin asioita, joita pidän äärimmäisen tärkeinä. Asioita, joiden koen olevan osa oman elämäni tarkoitusta. Naisten asian edistäminen, kulttuuri ja innovaatiot sekä yleinen humaani toisistamme välittäminen ovat tällaisia asioita. Verkossa on helppo tutustua ihmisiin ja synnyttää yhteisiä huomioaaltoja merkittäville asioille.

Kuinka tietoisesti rakennat verkostoasi?

Edellä mainituissa asioissa todella tietoisesti, mutta jätän paljon tilaan yhteyksille, joilla ei aluksi näyttäisi olevan tietoisella tasolla kovin suurta merkitystä ja jotka vaikuttavat vähemmän aktiivisilta. Olen kuitenkin yli kymmenvuotisen verkostoitumisen aikana huomannut, että monista tällaisista kontakteista syntyykin yhtäkkiä serendipiteettiä, ja jotain mielenkiintoista alkaa kehkeytyä.

Mitä olet saanut verkostoltasi?

Ennen kaikkea paljon hyvää mieltä, toiseksi mielenkiintoista ja hyödyllistä tietoa, kolmanneksi kysyntää osaamiselleni.

Tässä kannattaa mainita, että verkoston kautta olen päässyt jakamaan osaamistani myös tahoille, joille ei muuten pääsisi esittämään asioita – pääjohtajia, poliitikoita, urheilijoita, toimittajia, vaikuttajia jne.

Harmillista kyllä, ettei luovan alan ihmisiä ole vielä kovin paljon aktiivisina verkossa. Heille intensiivinen käsityön tekeminen tässä ja nyt on usein niin kaiken täyttävää, että verkostoitumiseen ei jää toisaalta aikaa ja toisaalta (ehkä juuri siitä syystä) online-verkostoitumisen arvoa ei käsitetä.

Miten sosiaalinen media on muokannut verkostoitumistasi?

Ensimmäinen verkostoitumispalvelu, johon lähdin mukaan oli Vocalist vuonna -99, eli laulun kautta. Se oli todella hauskaa, kun se oli kaikille niin uutta, ja kaikki olivat tosi innoissaan, kun yhtäkkiä pystyi kommunikoimaan jonkun esimerkiksi australialaisen kanssa. Mehän tehtiin sitten sellainen VHS-videokonsertti. Kaikki nauhoittivat laulunsa ja lähettivät ne yhdelle, joka sitten teki niistä koosteen.

Kirjan kirjoittamisen kautta verkostoitumiseen tuli bisnes mukaan, kun minä totesin, että sitähän voi myydä verkon kautta. Ensimmäinen paikka, jossa rupesin verkostoitumaan ammatillisesti oli silloinen openBC, joka on Xing tätä nykyä. Se on ollut minulle hirvittävän hyvä, ja olen siellä edelleen aktiivinen. Pidän siitä jostain syystä enemmän kuin LinkedIn’stä, mutta se varmaan vaan johtuu siitä, että meidän suhteemme on niin pitkä.

Yksi sosiaalisen median hyvä puoli on se, että vaikka vähentää jonkin välineen käyttöä, niin sitä ei tarvitse jättää kokonaan. Eivätkä aktiiviset verkostoitujat ole aina vain yhdessä palvelussa: nekin jotka ovat siellä Xingissä eivätkä siellä näe minua pitkään aikaan, kuitenkin Twitterissä huomaavat, että olen elossa.

Kuinka ylläpidät verkostoasi?

Käytän joka päivä vähintään tunnin verkoston ylläpitoon – eli teen tietoisesti asioita, jotka kasvattavat arvoa verkostossani. Päivän mittaan saatan myös satunnaisesti seurata virtauksia eri paikoissa ja osallistua keskusteluun tai lisätä omia ajatuksia tai linkkejä päivityssarakkeisiin.

Minun mielestä kannattaa varata aikaa, mieluummin joka päivä, mutta ainakin kolme kertaa viikossa, että siellä verkossa jotakin tekee. Koska virta menee koko ajan eteenpäin, on hyvä aina välillä laittaa oma kätensä virtaan edes hetkeksi aikaa, jotta huomaa mihin suuntaan virta milloinkin menee, ja toisaalta siksi, että pysyy virrassa ihmisten muistissa. Se ei ole pelkästään se, että toiset näkevät, että olet mukana, vaan että myös itsellä on mahdollisuus oppia ja pysyä ajan hermolla. Toki tulee myös ajatella, mikä itsestä hyvältä ja hyödylliseltä tuntuu. Varmasti jokainen löytää sen oman tapansa osallistua.

Sosiaalinen media ei toimi siten, että silloin vain ollaan yhteydessä, kun voidaan jotenkin hyödyntää verkostoa.

Syntyykö työelämässä kuilu some-myönteisten ja vastustajien välille?

Toivottavasti ei. Toivon, että jonain päivänä oivalletaan, että some on sitä samaa elämää, jota muutenkin eletään – kenttä vaan on paljon laajempi ja sanomiset saattavat levitä yllättävän kauaskantoisesti. Jopa kielestä riippumatta – käännöskoneet alkavat olla aika taitavia. Somea on turha pelätä. Neuvo, joka minulle annettiin aikoinaan ”miten esiintyä medialle” -koulutuksessa sopii myös someen: ”älä sano mitään sellaista, mitä et halua toimittajan kirjoittavan lehteen”. Somessakaan ei leviä sellainen tieto, jota sinne ei lähetetä.

Sosiaalinen media on sellainen, millaiseksi sen itselle tekee. Se voi olla oppimisen ja elämän parantamisen väline, se vaan riippuu siitä, mitä asioita siellä seuraa ja missä on mukana. Ja se on ihan omituinen väite, että olisi olemassa jokin somelaisten sisäpiiri. Päinvastoin, ne jotka ovat aitoja somettajia, ovat hyvin avoimia ja kutsuvat mukaan.

, , , , , , , , ,

Kuten olen edellisissä bloggauksissa useaan otteeseen todennut, on sosiaalinen media paljon muutakin kuin markkinointia ja Facebookia. Sosiaalinen media on parhaimmillaan verkostoitumista ja yhteisöllistä toimintaa.

Verkostoituminen ei ole perinteisesti suomalaisten suurimpia vahvuuksia. Tuskin kenellekään kuitenkaan tulee yllätyksenä, että juuri verkostoitumisessa piilee menestyksen avain. Verkostoituminen organisaatiorajojen ulkopuolelle yhteistyökumppaneihin, asiakkaisiin, julkiseen sektoriin ja jopa kilpailijoihin luo kilpailuetua uusina ideoina, vahvuuksien yhdistämisinä, syvällisinä kumppanuuksina ym.

verkostoEntä sitten verkostoituminen ennestään täysin tuntemattomien ihmisten kanssa, ehkä toiselta puolen maailmaa? Ihmisten, joita ei ennen ole edes tavattu silmästä silmään? Entäpä, oletko ajatellut, voisitko tutustua hieman paremmin naapuriosaston tyyppeihin, joita hädin tuskin edes tervehdit nykyään? Mitä siitä voisi seurata?

Facebookissa kohdataan tuttuja kasvoja, Twitterissä seurataan kiinnostavia henkilöitä ja Google+ on jotain siltä ja väliltä. Kaikissa näissä palveluissa, kuten melkeinpä missä vain sosiaalisen median välineessä, on mahdollisuus kohdata myös täysin uusia ihmisiä.

Verkostoituminen on mukavaa, mutta lisäksi se saattaa johtaa liiketoiminnallisin mahdollisuuksiin, ystävyyssuhteisiin ja myös täysin yllättävin seurauksiin, jotka voivat muuttaa koko elämän suunnan. Verkostoitumisen ohella on tärkeää pitää verkostoa yllä, ja samoin kuin uusiin ihmisiin tutustumisen, mahdollistavat sosiaalisen median verkostoitumispalvelut myös helpon ja mielekkään tavan verkoston ylläpitoon. Lisäksi palveluissa on helppo keskustella kerralla suurenkin joukon kanssa yhteisistä kiinnostuksen kohteista, jakaa kiinnostavia linkkejä, löytää organisaatiosta oikea ihminen oikeaan tehtävään, antaa suosituksia ynnä muuta.

”Onko meillä kuitenkaan tarpeeksi taitoja työskennellä näin?” Näin kysyy Heini Hult-Miekkavaara Intunexin blogissa. Kysymys rinnastetaan usein esimerkiksi ikään tai koulutukseen, mutta lopulta kyse on kuitenkin ajattelutavasta, avoimuudesta ja uskalluksesta kokeilla uusia asioita ja heittäytyä.

Olen julkaissut kuvan Flickr:ssä Creative Commons-lisenssillä (CC0 No Rights Reserved). Kuvan on antanut käyttöön InFlown koulutuksen anonyymi osallistuja.

, , , , , , , , ,

Tiedon jyvässä mietteitään kertoo tällä kertaa blogin ensimmäinen vierasbloggaaja, viestintäyrittäjä, kirjoittamisen ammattilainen Niko Peltokangas. Nikoon ja Nikon Katinhännän tekstitoimistoon voit tutustua tarkemmin yrityksen nettisivuilla ja Terävästä päästä -blogissa. Kiitokset Nikolle!

lumiukotPerheessämme alkoi pieni tragedia juuri ennen vuodenvaihdetta, kun ostin itselleni älyttömän älykkään puhelimen. Android Marketin tultua pian tutuksi latasin kännykkään Angry Birds -pelin. Sain kerättyä kaikki tähdet viime viikolla.

Koukutuin Äkälintuihin kahdesta syystä: paitsi että peli kutittelee alkukantaista tuhovimmaa, sikoja lahdatessani tunsin olevani osa joukkoa ja ajassani enemmän kuin kiinni.

Conan O’Brien kehui peliä videolla! Siitä puhutaan Twitterissä! Koukuttuminen on sosiaalisesti hyväksyttävää. Siis muualla kuin meidän perheessä.

Uusi puhelin toi myös internetin taskuuni entistä helppokäyttöisempänä. Tai ei se juuri taskussa pysy, kun Twitter, Facebook, Foursquare ja Hesarin sovellus pitävät sormet kiireisinä kosketusnäytöllä.

Kun vielä samoihin aikoihin vaimoni innostui Facebookista ja koulutehtävätkin istuttivat häntä paljon koneella, iski internetin ja sen sosiaalisen käytön paradoksi perheeseemme voimalla. Ennen kahden vuoden ikää tyttäremme on oppinut huutamaan epätoivosella äänellä muun muassa ”älä istu siihen”, ”ei tietokonneelle” ja ”älä kirjota mittään”.

Ensin ajattelin kirjoittaa siitä, mitä pitäisi tehdä, ettei sosiaalinen media olisi lapsilleni isän kääntynyt selkä ja lukkiutuneet korvat? Koska perusvastaus on aika selvä (“vietä häiriötöntä aikaa lastesi kanssa”), päädyin pohdiskelemaan, näkyvätkö sosiaalisen median periaatteet – avoimuus, vuorovaikutus ja osallistaminen – arkisessa perhe-elämässä?

Jos kyse on viestinnän ja kulttuurin muutoksesta, pitäisi sen näkyä kotonakin. Jopa lähteä sieltä.

Enemmän tekstiä, enemmän puhetta

Olen blogannut muutaman vuoden ajan. Päiväkirjamaisissa kirjoituksissa kerron asioita, joita en muuten sanoisi; julkinen itsensä ilmaiseminen kannustaa sanankäytöstä innostunutta avautumaan. Kirjoittaminen ylipäänsä on helpompaa kuin puhuminen, kun yleisö on kerralla tavoitettavissa ja sanansa saa muotoilla rauhassa haluamikseen.

Nyt kun vaimokin on Facebookissa, kotiimme on asettunut Luin jo Facebookista -ilmiö sekä kaverinsa Luitko jo Facebookista. Ennen Fb:n tilalla oli blogi tai Twitter, kun aloin kertoilla päivän ajatuksista ja tapahtumista rakkaalleni.

Asioista yleensäkin on helpompi puhua, kun aran tai vähemmän herkän aiheen siemen tulee kylvettyä blogin tai tilapäivityksen kautta. Avoimuus ja vuorovaikutus ovat lisääntyneet siinäkin mielessä, että useasti tulee yhdessä mietittyä, mitä tästä asiasta kirjoittaisi nettiin.

Osallistaminen tuntuu lapsiperheessä sikäli itsestäänselvyydeltä, että asioita suunniteltaessa on otettava huomioon useamman ihmisen tarpeet. Rauha pysyy maassa, kun viikonlopun suunnitelmat tai työmatkapoissaolot eivät tule kanssaihmisille yllätyksinä.

Ei tätä tietenkään aina ”muista”. Kotona tulee sorruttua yhtä yksisuuntainen tuuttaamiseen kuin yrityksen Twitter-tilillä toisinaan.

Ihanneminä internetistä kotiin

Teknologia mahdollisti internetin, ihmiset toivat sinne sosiaalisuuden. Avoimuus, vuorovaikutteisuus ja osallistaminen muuttavat internetin lisäksi elämää sen ulkopuolellakin. Tämä tuskin on uutta Tiedon jyvän lukijoille.

Alussa kuvailtujen epäsosiaalisten epäonnistumisten rinnalla sosiaalinen internet ruokkii positiivista kehää. Niin ”oma itseni” kuin verkossa olenkin, on nettiprofiilini lähempänä ihanneminääni kuin kotona vätystelevä äkkipikainen huomiottajättäjä, jollainen minussa myös asuu.

Huomaan itsessäni tarpeen olla kotiväelleni yhtä ihana ja hieno ihminen kuin täällä väitän ja välillä onnistun olemaan.

Kuva on julkaistu Flickr:ssä Creative Commons-lisenssillä käyttäjältä Joe Howell.

, , , , ,

Linkkiviittaukset:
1. Bloggaus, Sosiaalinen media ei ole kaikkivoipa: http://inflow.fi/?page_id=81
2. Kansanedustaja Jyrki Kasvin www-sivut ja Twitter-profiili: http://www.kasvi.org; http://twitter.com/#!/jyrkikasvi
3. Karri Anttilan blogi, Kanttila: http://blog.kanttila.com

, , , ,


Viime bloggaukseni käsitteli yhtenä osa-alueenaan sosiaalisen median eri välineiden suurta määrää aina kuvanjakopalveluista blogeihin ja yhteisösivustoihin. Näiden lisäksi myös esimerkiksi keskustelufoorumit voidaan laskea osaksi sosiaalista mediaa. Kaiken huippuna ovat eri elämänalueille keskittyneet sosiaalisen median palvelut, kuten HeiaHeia tai Petsie.

Olen liittynyt moneen eri palveluun, ja huomannut, ettei aikani riitä aktiiviseen läsnäoloon kaikissa. On ollut puhetta muun muassa someväsymyksestä, jolla viitataan puutumiseen seurata eri välineitä ja osallistua aktiivisesti keskusteluun. Omalla kohdallani en koe olevani someväsynyt, mutta kesällä otin aikaa itselleni ja pysyttelin paljon poissa somesta – teki muuten hyvää.

Aikani ei tosiaan riitä aktiiviseen läsnäoloon kaikissa välineissä. Niinpä joudun tekemään priorisointia ja jättämään osallistumisen joissakin palveluissa vähemmälle. Se, missä välineissä olen aktiivisesti mukana, vaihtelee jonkin verran. Kuitenkin Facebook ja Twitter ovat jatkuvasti mukana. Nyttemmin olen aktivoitunut LinkedIn:ssä, jonka ominaisuudet ovat mielestäni parantuneet ajan saatossa.

Kaiken kaikkiaan sosiaalisen median välineiden kenttä on varsin pirstoutunut. Sosiaalisen median hype on saanut aikaan ryntäyksen myös uusien sosiaalisen median välineiden ja sivustojen luomiseen.

Pirstoutumista ei voi välttää, sillä esimerkiksi liikuntaan keskittynyt HeiaHeia ei varmasti soveltuisi LinkedIn:ssä käytävään bisnesorientoituneeseen keskusteluun. Molemmat keskustelut tarvitsevat omat fooruminsa. Toisaalta palvelut integroituvat yhä enemmän suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Eri palveluihin voi kirjautua OpenID-teknologian avulla samaa tunnusta käyttäen, mikä vähentää lukemattomien salasanojen muistamisen taakkaa. Lisäksi aplikaatiot mahdollistavat esimerkiksi Slideshare-päivitysten näyttämisen omassa Facebook-profiilissa, jolloin yksi väline kytkeytyy osaksi jotakin toista sivustoa.

Kuinka sinä koet pirstoutumisen? Onko palveluja jo liikaa? Tiedätkö, missä sinun kannattaisi olla mukana? Tiedätkö, missä kaikkialla olet jo mukana?

Kuva on julkaistu Flickr:ssä Creative Commons-lisenssillä käyttäjältä striatic.

,


Sosiaalisen median välineitä on moneen lähtöön. Ensimmäisenä monelle tulee varmasti mieleen Facebook. Harhaanjohtavasti sosiaalinen media usein likipitäen rinnastetaankin Facebookiin. Välineiden kirjo kattaa kuitenkin esimerkiksi myös Twitterin, LinkedIn:n, Flickr:n ja YouTuben – vain murto-osan mainitakseni.

Välineiden kirjo aiheuttaa helposti ongelman: missä minun tai yritykseni pitäisi olla mukana? Helppoa ja yksinkertaista vastausta ei varmasti ole. Ohjeeksi voinee kuitenkin sanoa, että siellä, missä sinua kiinnostavaa keskustelua käydään / missä asiakkaasikin ovat.

Kun on löydetty sopivat välineet ja palvelut, tulee eteen seuraava ongelma: Mitä sitten? Ketä seurata, kenen kanssa voi tai kannattaa verkostoitua? Toisin sanoen: mistä löydän ihmiset, joiden kanssa haluan keskustella?

Pääpiirteissään sosiaalisen median välineet mahdollistavat lukuisia eri polkuja, joita voit kulkea. Se, mitä muilta käyttäjiltä tulevaan viestivirtaasi sisältyy, riippuu siitä, keiden kanssa olet verkostoitunut. Voit haluta kavereiksesi jo ennestään tuttuja ihmisiä tai voit haluta keskustella oman bisneksesi asioista muiden saman alan ihmisten kanssa.

Eri välineissä verkostoituminen tapahtuu hieman eri tavoin. Twitterissä seuraajasuhde on yksipuolinen mahdollistaen kenen tahansa seurata kenen tahansa toisen viestivirtaa. Voit seurata vaikkapa Barack Obamaa ilman, että Obama edes välttämättä (ja todennäköisesti ei) huomaa seuraajalukunsa lisääntyneen yhdellä. Facebookissa suhde on molemminpuolinen ja on enemmän ”kaverisuhde”. LinkedIn:ssä taasen verkostoidutaan Facebookin tavoin kahdensuuntaisesti, mutta enemmän ammatillisessa mielessä.

Se, missä, miten ja keiden kanssa sosiaalisessa mediassa tulee toimia, riippuu suurelta osin sinusta itsestäsi. Joitakin ohjeita voi kuitenkin antaa:

  • Mieti, missä sinua kiinnostavat ihmiset / yritykset ovat, ja mene sinne
  • Verkostoidu sellaisten kontaktien kanssa, jotka merkitsevät sinulle jotain tai, jotka haluat tavoittaa
  • Tutustu välineiden tarjoamiin mahdollisuuksiin
  • Sosiaalisen median voima on vuorovaikutuksessa ja ajatusten vaihtamisessa: osallistu!
  • Älä kuitenkaan haukkaa liian isoa palaa kerralla

Yritysten kannattaa ottaa huomioon, että sosiaalisen median välineet eivät ole rinnastettavissa perinteiseen markkinointiin, vaan menestyksekäs toimiminen sosiaalisessa mediassa vaatii ajattelutavan muutosta.

, , , , ,