N8 ensivaikutelmia
October 20th, 2010
En yleensä bloggaa uusista teknologioista tai laitepuolesta, mutta tässä hieman ensikokemuksiani Nokian uudesta, virallisesti 15.10. julkaistusta, N8-puhelimesta. Olin kutsuvieraana Nokian N8 Nordic Blogger Meetupissa sekä Nokian ja Basson järjestämässä N8:n julkistamistilaisuudessa. Sain laitteen testikäyttöön ja päätin nyt sitten blogata siitä.
Nokia on ollut viime aikoina altavastaajana puhelinkilpailussa Applea vastaan, ja ongelmia on ollut minun näkemykseni mukaan erityisesti ohjelmistopuolella ja käytettävyydessä, joissa Apple sitä vastoin on loistanut. Itselle 2009 julkaistu N97 oli todellinen pettymys keskeneräisyytensä ja heikon käytettävyytensä takia. Loppusyksystä samana vuonna hankkimani N900 korjasi tilanteen täysin. Olen ollut tyytyväinen N900-puhelimeeni. Saas nähdä hankinko nyt N8:n omakseni.
Eli itse asiaan. Aloitetaan ulkoisista ominaisuuksista. N8:ssa Nokia on selvästi panostanut muotoiluun. Laite on tyylikkään sulava ja viimeistelty, mukavan tuntuinen kädessä. Totutusta Nokian tyylistä poiketen N8:ssa ei ole irrotettavaa akkua, vaan SIM- ja muistikortit asetetaan puhelimeen ”ulkokautta” vasemmalla sivulla olevien läppien alta. Muita liitäntöjä puhelimessa ovat mikro-USB-, lataus-, 3,5 mm AV- ja HDMI-liitännät. Lisäksi puhelin tukee Bluetooth 3.0:aa ja muun muassa Dolby Digital Plus -surroundääntä HDMI-liitännän kautta. Yksi hienoimmista ominaisuuksista on kuitenkin 12 megapikselin Carl Zeiss -optiikalla varustettu kamera, jolla voi kuvata still-kuvien lisäksi videokuvaa teräväpiirtona 720p-tarkkuudella ja 25 kuvaa sekunnissa. Vaikuttavat tekniset speksit kaiken kaikkiaan!
N8:ssa on suuri 3,5 tuuman kosketusnäyttö, joka on muun muassa N900:sta poiketen kapasitiivinen. Puhelimen käyttö kosketusnäytöllä on miellyttävää, ja näyttö reagoi kosketukseen nopeasti ja viiveettä. Muutoinkin käyttöliittymä on nopea myös moniajossa. Huomasin kuitenkin, että näyttöä pitää painaa hieman suuremmalla sormen pinnalla kuin N900:ssa. Käytän N900:aa näppäilemällä kosketusnäyttöä kynnellä, mutta N8 ei kynnen kosketukseen meinaa reagoida, mikä johtunee juuri näytön kapasitiivisuudesta. Kapasitiivinen näyttö vaatii laajemman kosketuksen, mutta sallii vastaavasti monikosketuksen, mitä voi käyttää N8:ssa muun muassa web-selaimessa.
Kosketusnäytön ulkopuolella on valikkonäppäin, jolla pääsee nimenmukaisesti päävalikkoon. Näppäintä pitkään pohjassa painamalla pääsee selaamaan käynnissä olevia sovelluksia. Erikseen ovat vielä näytön lukituspainike, kameran laukaisun painike sekä äänenvoimakkuuden säätöpainikkeet.
Myös ohjelmistopuoli on kunnossa. Jo näin alkuvaiheessa N8:aan on saatavilla pelejä ja sovelluksia, joita N900:een ei oikein saa vielä näin vuosi julkaisun jälkeenkään. Sosiaaliset sovellukset, kuten Twitter ja Facebook, toimivat mukana tulleella sovelluksella, mutta Twitterin käyttöön maksullinen Gravity on ehdoton ostos. Sen saa jo Ovi Storesta, jonka senkin käyttö N8:lla on mukavan sujuvaa.
Mainitsemisen arvoinen on myös uusi Web-TV-sovellus, jolla voi katsoa suoratoistolähetyksiä, jotka on optimoitu juuri N8:n käyttöliittymään. Suomessa ainakin Yle Areenan lähetyksiä voi katsoa tämän sovelluksen kautta.
Kuvan laatu on omaa luokkaansa, sillä 12 MP, 1/1.83″ kenno, Carl Zeiss ja xenon-salama mahdollistavat kännykkäkamerasarjassa uskomattoman tarkat kuvat, ja kuvista tulee hyviä hämärässäkin valaistuksessa. Vielä kun puhelimen liittää HDMI:llä televisioon ja kotiteatteriin niin ai että!
Mitään wau-efektiä puhelin ei aiheuttanut lukuun ottamatta visuaalista elämystä ja monikanavaista surround-ääntä, jonka puhelimesta saa ulos kotiteatterin kautta. Muutoin puhelin on puhelin siinä missä muutkin. Ainahan nokialaiset tekniikassa ovat pärjänneet kilpailijoilleen. Laudalta N8 taitaa lyödä rautapuolella Applen monellakin eri osa-alueella, mutta käytettävyyteen olisi voitu myös N8:ssa satsata hieman enemmän. Symbian, vaikka toimiikin edeltäjiään huomattavasti jouhevammin, on kömpelö kosketusnäytöllisessä puhelimessa.
Suoraan sanoen en seuraa matkapuhelinmaailmaa niin tarkasti, että tietäisin, missä Nokia tarkalleen ottaen menee käyttöjärjestelmiensä kanssa. Maemoa ei ilmeisesti enää kehitetä, vaan on siirrytty MeeGoon. Miksi sitten loppuun kaluttua ja vanhentunutta Symbiania kehitetään edelleen rinnalla? Tuntuu, että Nokia hakisi tässä vielä suuntaansa eikä se taas helpota kuluttajien elämää yhtään. Yksinkertaisin ratkaisu olisi minun mielestä keskittyä vain yhteen toimivaan käyttöjärjestelmään.
En ole koskaan omistanut puhelinta, jossa ei olisi ollut muita näppäimiä kuin kosketusnäyttö, ja kirjoittaminen N8:lla tuottikin aluksi hankaluuksia. Varmasti kosketusnäytön virtuaaliseen QWERTY-näppäimistöön oppisi, mutta en aio totutella, vaan tyydyn toistaiseksi N900:seeni. Ehkä tuleva N8:n sisarmalli, bisnessarjan täydellä QWERTY:llä varustettu E7 on minun uusi puhelimeni…
Joka tapauksessa hienoisesta käyttöjärjestelmän kömpelyydestä huolimatta N8 on loistava puhelin, joka toimii. Siinä on paljon hienouksia, joista erityisesti ääni-, kuva- ja video-ominaisuudet ovat loistavat. Myös sosiaalisten työkalujen käyttö on helppoa ja vaivatonta. Muutkin ominaisuudet toimivat moitteettomasti, ja puhelimella voi jopa soittaa ja tekstata! Tyylikäs, hyvä puhelin, 9-.




