Opettaja-lehti kirjoittaa, että jokaiseen kuntaan on nuorisolain muutoksen myötä tulossa monialainen verkosto tukemaan nuorisoa ja ehkäisemään syrjäytymistä. Tavoite on mitä mainioin. Nuorisolakiin lisättävät muutokset koskevat muun muassa yhteistyöverkostoa, etsivää nuorisotyötä ja siihen liittyvää tietojen luovuttamista.

Suomessa jo nykyinen lainsäädäntö takaa nuorelle kohtuullisen hyvän turvaverkoston ja mahdollisuuden saada apua ongelmiinsa. Suurimpana esteenä hyville tavoitteille on näkemykseni mukaan yhteistyön koordinoimattomuus. Vastuut ovat epäselviä, mikä voi pahimmillaan johtaa hoitopolkujen katkeamiseen. Myös hallinnolliset kiemurat voivat muodostua hidasteeksi tai jopa esteeksi nuoren avunsaannille. Esimerkiksi Päihdepalvelusäätiön sopimuskuntamalli jättää osan opiskelijoista palveluiden ulkopuolelle, koska maksusitoumuskäytännöt opiskelijoiden kotikuntien kanssa vaihtelevat. Myös eri toimijoiden salassapitokäytännöt rajoittavat tietojen luovuttamista eri viranomaisten välillä.

Kaikki nuorisotyössä, lastensuojelussa ja vastaavissa tahoissa työskentelevät tekevät varmasti työtään aidosti saman päämäärän eteen, mutta jos tieto ei kulje ja vastuut ovat epäselviä, ehtii nuoren hätä ja kärsimys vain kasvaa odotellessa. Tavoitteena tulee olla moniammatillinen, hallintorajat mahdollisimmat joustavasti ylittävä yhteistyö, jolla pyritään mahdollisimman aikaiseen ongelmiin puuttumiseen.

Savon Sanomat kirjoittaa, että Kuopion kouluissa on yhä enemmän oppilaita, jotka joudutaan sitomaan väkivaltaisuuden takia, sillä he ovat vaaraksi itselleen ja muille. Artikkelissa kerrotaan tilanteen johtuvan siitä, etteivät oppilaat saa hoitoa mielenterveysongelmiinsa. Organisaatiomuutosten ja lomautusten takia Kuopiossa ei ole viime lokakuusta asti ollut tarjota alle 12-vuotiaille lapsille mielenterveyspalveluita, vaikka hoitotakuun mukaan hoidon olisi järjestyttävä kolmessa kuukaudessa. Uusia potilaita ei edes oteta jonoon (!).

Samaan aikaan kouluissa on artikkelin mukaan paljon lapsia, joilla on mielenterveysongelmia ja olemassa oleva lääkitys. Kuopiolaisen Pyörön koulun rehtori Maija Svärd kertoo, että osa on niin sekaisin, että heitä on pidettävä kiinni. Opettajien kontolle jää usein jopa lasten lääkityksestä huolehtiminen. Rehtori Jorma Partanen Jynkän koulusta ottaa artikkelissa esille tiistaina sisäministeri Anne Holmlundille luovutetun koulujen turvallisuutta pohtineen työryhmän ehdotuksen: Partasen mukaan on kestämätöntä, että kouluihin tuodaan erilaisia turvajärjestelmiä sen sijaan, että hoidettaisiin lasta.

Problematiikka on sama, kuin Nuoria on autettava -bloggauksessani. Ongelmien ennaltaehkäisemiseen ja niihin puuttumiseen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ei panosteta. Mitä nämä ”sekaisin olevat” ja sairaat lapset ja nuoret maksavat yhteiskunnalle heidän syrjäydyttyään? Halvemmaksi heidän hoitamisensa ”jälkikäteen” ei ainakaan tule. Tarvitaan varsin ihmeellisiä organisaatiomuutoksia, jotta yhdessä vanhusväestön kasvun kanssa kyetään hoitamaan vielä enenevissä määrin syrjäytyneitä ja yhteiskunnan rattailta pudonneita.

Lisäksi artikkeli ottaa esiin sen vakavan tosiasian, että yhä useammin myös vanhemmat käyttäytyvät uhkaavasti opettajakuntaa kohtaan.

Kuopiossa lasten ja nuorten koulutuksesta huolestuneet vanhemmat kutsuivat kaupungin virkamies- ja poliittisen johdon vastaamaan säästöjä koskeviin kysymyksiin avoimella kutsulla Savon Sanomissa. Tilaisuuden jälkeen vanhemmat eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä keskustelun talouspainotteiseen sävyyn. Tilaisuudessa päättäjät haastettiin myös tutustumaan koulujen arkeen. Mielestäni juuri yhteistyötä koulujen, kotien, terveydenhuollon ja päättäjien välillä tarvitaan vieläkin enemmän. Päättäjien on tärkeä ymmärtää, mitä koulujen arki kiristyneessä taloudellisessa tilanteessa on. Kukaan muu kuin opetushenkilökunta ei voi paremmin tietää, mitä kouluissa todellisuudessa tapahtuu – se todellisuus päättäjienkin on nähtävä budjettiraameista päättäessään.

Savon Sanomien Maanantaivieras-palstalla on Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Markku Rissasen sekä Savon ammatti- ja aikuisopiston opiskelijahuollon koordinaattori Seija Kärjen kirjoitus Nuoria on autettava. Kirjoittajat ottavat kantaa opiskelijahuollon huolestuttavaan nykytilaan ammatillisessa koulutuksessa.

Kirjoittajien perusviesti on, että kunnat eivät ole pystyneet vastaamaan niille kuuluvaan palveluidenjärjestämisvelvoitteeseen, joka tästä syystä kaatuu osin ammatillisen koulutuksen järjestäjien kannettavaksi. Ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö edellyttää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista tiedottamista opiskelijoille ja niiden piiriin ohjaamista; palveluiden järjestämisvelvollisuus kuuluu sen sijaan oppilaitosten sijaintikunnille.

Opiskelijaterveydenhuollon painopisteenä tulisi kirjoittajien mukaan olla ennaltaehkäisevän työn, johon ei heidän mukaansa ole käytännössä ”juuri lainkaan mahdollisuutta”: ”Esimerkiksi Kuopiossa opiskelijoiden terveystarkastuksia ei pystytä toteuttamaan asetuksen mukaisesti eivätkä terveydenhoitajat läheskään aina pysty osallistumaan opiskelijahuoltoryhmien kokouksiin, mikä usein on opiskelijan avun turvaamiseksi ensi arvoisen tärkeää.”

Juuri ennaltaehkäisevä työhän on sitä, jolla parhaiten pystytään vaikuttamaan opiskelijoiden sekä henkiseen että fyysiseen terveyteen. Näin ongelmia pystytään ehkäisemään, ja kierre, joka johtaa opintojen viivästymisen ohella myös muihin sosiopsyykkisiin ongelmiin, saadaan katkaistua mahdollisesti ennen kuin se on alkanutkaan. Kirjoittajat toteavatkin, että tukea tarvitsevat nuoret joutuvat liian usein keskeyttämään opintonsa, kun he eivät saa ajoissa tai ollenkaan tarvitsemaansa apua opiskelukykynsä turvaamiseen.

Kirjoituksessa todetaan, että koulutuksen järjestäjien resurssit eivät mahdollista kokonaan koulutuksen järjestäjien maksettavaksi jäävien palveluiden tuottamista. Opiskelijoiden psykososiaalisen tuen turvaamiseksi ammatillisen koulutuksen järjestäjät ovat joutuneet palkkaamaan omalla kustannuksellaan kuraattoreita, koska palvelun tuottamiseen tarkoitettu valtionosuus maksetaan kunnille. Silti kuraattorin palveluita ei pystytä tarjoamaan kaikkien niitä tarvitsevien saataville. Kirjoittajat eivät sitä suoraan totea, mutta kysymys herää kirjoitusta lukiessa: miksi laissa säädetään kuntien velvollisuuksista, kun kunnat eivät niitä pysty täyttämään? Opetustoimen ja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden karsiminen ja kuntien työntekijöiden lomautukset eivät ainakaan tilannetta auta.

Lopuksi kirjoittajat toteavat, että toimivan ja realistisen opiskelijahuollon kehittämissuunnitelman laatimiseen tarvitaan koulutuksen järjestäjien ja kuntien sosiaali- ja terveystoimien yhteistyötä, jonka tueksi odotetaan lakia oppilas- ja opiskelijahuollosta, joka on tulossa hallituksen esittelyyn.