Tiedon jyvässä mietteitään kertoo tällä kertaa blogin ensimmäinen vierasbloggaaja, viestintäyrittäjä, kirjoittamisen ammattilainen Niko Peltokangas. Nikoon ja Nikon Katinhännän tekstitoimistoon voit tutustua tarkemmin yrityksen nettisivuilla ja Terävästä päästä -blogissa. Kiitokset Nikolle!
Perheessämme alkoi pieni tragedia juuri ennen vuodenvaihdetta, kun ostin itselleni älyttömän älykkään puhelimen. Android Marketin tultua pian tutuksi latasin kännykkään Angry Birds -pelin. Sain kerättyä kaikki tähdet viime viikolla.
Koukutuin Äkälintuihin kahdesta syystä: paitsi että peli kutittelee alkukantaista tuhovimmaa, sikoja lahdatessani tunsin olevani osa joukkoa ja ajassani enemmän kuin kiinni.
Conan O’Brien kehui peliä videolla! Siitä puhutaan Twitterissä! Koukuttuminen on sosiaalisesti hyväksyttävää. Siis muualla kuin meidän perheessä.
Uusi puhelin toi myös internetin taskuuni entistä helppokäyttöisempänä. Tai ei se juuri taskussa pysy, kun Twitter, Facebook, Foursquare ja Hesarin sovellus pitävät sormet kiireisinä kosketusnäytöllä.
Kun vielä samoihin aikoihin vaimoni innostui Facebookista ja koulutehtävätkin istuttivat häntä paljon koneella, iski internetin ja sen sosiaalisen käytön paradoksi perheeseemme voimalla. Ennen kahden vuoden ikää tyttäremme on oppinut huutamaan epätoivosella äänellä muun muassa ”älä istu siihen”, ”ei tietokonneelle” ja ”älä kirjota mittään”.
Ensin ajattelin kirjoittaa siitä, mitä pitäisi tehdä, ettei sosiaalinen media olisi lapsilleni isän kääntynyt selkä ja lukkiutuneet korvat? Koska perusvastaus on aika selvä (“vietä häiriötöntä aikaa lastesi kanssa”), päädyin pohdiskelemaan, näkyvätkö sosiaalisen median periaatteet – avoimuus, vuorovaikutus ja osallistaminen – arkisessa perhe-elämässä?
Jos kyse on viestinnän ja kulttuurin muutoksesta, pitäisi sen näkyä kotonakin. Jopa lähteä sieltä.
Enemmän tekstiä, enemmän puhetta
Olen blogannut muutaman vuoden ajan. Päiväkirjamaisissa kirjoituksissa kerron asioita, joita en muuten sanoisi; julkinen itsensä ilmaiseminen kannustaa sanankäytöstä innostunutta avautumaan. Kirjoittaminen ylipäänsä on helpompaa kuin puhuminen, kun yleisö on kerralla tavoitettavissa ja sanansa saa muotoilla rauhassa haluamikseen.
Nyt kun vaimokin on Facebookissa, kotiimme on asettunut Luin jo Facebookista -ilmiö sekä kaverinsa Luitko jo Facebookista. Ennen Fb:n tilalla oli blogi tai Twitter, kun aloin kertoilla päivän ajatuksista ja tapahtumista rakkaalleni.
Asioista yleensäkin on helpompi puhua, kun aran tai vähemmän herkän aiheen siemen tulee kylvettyä blogin tai tilapäivityksen kautta. Avoimuus ja vuorovaikutus ovat lisääntyneet siinäkin mielessä, että useasti tulee yhdessä mietittyä, mitä tästä asiasta kirjoittaisi nettiin.
Osallistaminen tuntuu lapsiperheessä sikäli itsestäänselvyydeltä, että asioita suunniteltaessa on otettava huomioon useamman ihmisen tarpeet. Rauha pysyy maassa, kun viikonlopun suunnitelmat tai työmatkapoissaolot eivät tule kanssaihmisille yllätyksinä.
Ei tätä tietenkään aina ”muista”. Kotona tulee sorruttua yhtä yksisuuntainen tuuttaamiseen kuin yrityksen Twitter-tilillä toisinaan.
Ihanneminä internetistä kotiin
Teknologia mahdollisti internetin, ihmiset toivat sinne sosiaalisuuden. Avoimuus, vuorovaikutteisuus ja osallistaminen muuttavat internetin lisäksi elämää sen ulkopuolellakin. Tämä tuskin on uutta Tiedon jyvän lukijoille.
Alussa kuvailtujen epäsosiaalisten epäonnistumisten rinnalla sosiaalinen internet ruokkii positiivista kehää. Niin ”oma itseni” kuin verkossa olenkin, on nettiprofiilini lähempänä ihanneminääni kuin kotona vätystelevä äkkipikainen huomiottajättäjä, jollainen minussa myös asuu.
Huomaan itsessäni tarpeen olla kotiväelleni yhtä ihana ja hieno ihminen kuin täällä väitän ja välillä onnistun olemaan.
Kuva on julkaistu Flickr:ssä Creative Commons-lisenssillä käyttäjältä Joe Howell.
Keskiviikkona 1.6. pärähti käyntiin kesän kuumin kilpailu, Kaivuriskaba, joka on kuudessa kauppakeskuksessa ja sosiaalisessa mediassa järjestettävä nk. ”istumiskilpailu”. Kilpailijat istuvat minikaivureissa keskellä kauppakeskuksia eri puolilla Suomea (Espoo, Jyväskylä, Kempele, Lappeenranta, Tampere ja Tuuri) tavoitteenaan istua mahdollisimman pitkään. Voittaja saa minikaivurin (ovh 32.000 €) omakseen.
