Kun vielä aiemmassa bloggauksessa äänestellään, päätin kirjoitella bloggauksen, jossa pohdin tapaamme juurtua menneeseen.

Treenaan kolmantena vuotena peräkkäin maratonille. Tajusin vähän aikaa sitten, että lenkkeilen vain muutamaa eri reittiä joka kerta. Ne on ne tutut vakioreitit. Näin meillä tehdään. Kaikkihan näin tekevät…

Ehkä, mutta mikä estää tekemästä asioita eri tavalla? Maailmaa eivät muuta ne, jotka tekevät kuten kaikki muut. Maailmaa muuttavat ne, jotka haastavat konventionaaliset tavat tehdä asioita ja uskaltavat, ehkä muiden vastustuksesta huolimatta, muuttaa toimintatapojaan.

Puhun omien toimintatapojen muuttamisesta sen vuoksi, ettei muiden tai esimerkiksi organisaation toimintaa voida muuttaa ennen kuin muutos on tapahtunut itsessä. On ymmärrettävä muutoksen tarve.

Kaikkea uutta vierastetaan, ja uudet tavat tehdä asioita saavat usein enemmän negatiivista kuin positiivista vastakaikua. Tämä on ihmiselle luontainen selviytymisen keino ja geeniperimäämme iskostettu ominaisuus. Aina kyse ei ole kuitenkaan tästä, tai ainakaan pelkästään tästä, ominaisuudesta. Seuraavassa viisi mielestäni vaikuttavaa tekijää:

Aikapula

Kun asioihin ei ehditä perehtyä, ei niitä usein myöskään ymmärretä kovin syvällisesti. Ymmärryksen puute estää muutoksen kipinän syttymisen, tai jos muutos toteutetaan puolittaisilla tiedoilla, eivät tulokset välttämättä ole sitä mitä haluttiin.

Pelko omasta asemasta

Muutos vaikuttaa aina myös omaan itseen ja esimerkiksi asemaan organisaatiossa. On luonnollista, että tämä pelottaa, varsinkin kun niin monet muutokset ovat viime aikoina johtaneet irtisanomisiin. Pysymällä muutoksessa mukana pienennetään tätä uhkaa.

Pelko torjutuksi tulemisesta

Pelko torjutuksi tulemisesta on omien empiiristen havaintojeni mukaan itse asiassa jopa suurempi pelko kuin pelko itse epäonnistumisesta. Silti, virheitä tekemällä oppii, ja kannustavassa yhteisössä virheiden tekemisestä ei seuraa torjuntaa. Jos seuraa, vika on yhteisössä.

Kannustamaton ilmapiiri

Ilmapiiri liittyy oikeastaan hyvin tiiviisti edelliseen kohtaan. Yhteisö, jossa kaikki katsovat niin pitkälle, kuin oma napa yltää, ovat muutoksessa, sen tullessa väistämättömäksi, heikolla.

Samojen rutiinien toistaminen

Samojen rutiinien toistaminen ei itse asiassa ehkä ole muutoksen hankaluuteen vaikuttava tekijä, vaan seuraus edellisistä neljästä kohdasta. Rutiinit ovat turvallisia, mutta jos rutiinit eivät muutu maailman muuttuessa, on toiminnassa jotain perustavanlaatuista vikaa. Virheistä opitaan, sanotaan. Virheet voivat kuitenkin olla myös huomioita, että jokin toimii puolella teholla: että sen jonkin voisi tehdä paremmin, helpommin tai vaikkapa ympäristöystävällisemmin.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Ensimmäinen askel on kyseenalaistaa. Mikään ei ole niin pyhää, etteikö siitä voitaisi keskustella. Jos viimeinen muutos organisaatiossasi on tietokoneen hankkiminen vuonna -88, voisiko olla, että aidan takana odottaa jotain vieläkin parempaa? Joskus muutoksen vieminen eteenpäin voi tuntua taistelulta tuulimyllyjä vastaan, mutta innostuksella on tapana tarttua. Muutos lähtee itsestä.

Onko listaus hyvä? Mitä tekijöitä lisäisit? Cristina Andersson kirjoittaa blogissaan Boheeminaisen maailmankirja oppimisesta, voittamisesta ja muutoksesta. Hyvä poiminta Cristinalta on mm. bloggaus Voittava oppiminen muutoksessa.

Kuva on julkaistu Flickr:ssä Creative Commons-lisenssillä käyttäjältä 416style.

InFlow on mukana jälleen muutamassa sosiaalisen median merkkitapahtumassa:

Swing to Win on täysin uudenlainen konsepti, jossa seurataan Cristina Anderssonin matkaa harrastajalaulajasta ammattioopperalaulajaksi. Mukana on huippumuusikoita ja valmentajia, ja tavoitteena on opettaa ja kannustaa katsojia oppimaan ja kehittymään – toisaalta laulamista, toisaalta itseään. Yleisö ei ole passiivinen massa seuraajia, vaan tärkeä osa konseptia, jossa jokaisella on mahdollisuus osallistua. Kantava teema on oppimaan oppiminen – ja kiehtova tarina.

Sosiaalinen media on tärkeässä roolissa kaiken mahdollistajana. Ohjelmaa tullaan levittämään globaalisti sosiaalisen median kanavissa tarjoten eri mahdollisuuksia osallistumiselle. InFlow on mukana Swing-konseptin sosiaalisen median kehittämisessä.

Toinen maailmaa mullistava tapahtuma on Kaivuriskaba. Viime kesäisestä tempauksestaan tuttu Kaivuri-Jukka Mutanen järjestää yhteistyössä InFlown kanssa kilpailun, jossa kuudessa kauppakeskuksessa on kussakin minikaivuri ja kussakin minikaivurissa kilpailija. Kilpailijan tehtävänä on istua kaivurissa niin pitkään kuin mahdollista. Kilpailija on jatkuvassa vuorovaikutuksessa yleisön kanssa niin livenä kuin verkossakin, ja yleisön osallistuminen on myös tässä tapahtumassa yksi avaintekijöitä.

Eikä kannata unohtaa myöskään SoMeTime2011:sta, jonka suunnittelussa InFlow on myös ollut jälleen mukana – samoin voit olla sinäkin!

Tällä kertaa otetaan etäisyyttä hallinnollisiin kysymyksiin ja tutustutaan pääni sisälle. Kävin pari viikkoa sitten ystäväni kanssa mielenkiintoista keskustelua asenteista ja niiden vaikutuksesta itseen ja ympäröiviin ihmisiin.

Asenteet heijastavat suhtautumistamme arkitodellisuutemme ilmiöihin ja asioihin. ArvoFoorumi määrittelee asenteet seuraavasti: “Asenteet ovat välittäviä linkkejä syvällä olevien ja hitaasti muuttuvien arvojen ja ihmistä ympäröivän todellisuuden välillä.” Kuten arvotkin, myös asenteet vaikuttavat jokapäiväisiin valintoihimme.

Ystäväni ja minun välisessä keskustelussa tuli esimerkkinä esille myyntityö. Jokaisella on kokemusta työhönsä negatiivisesti suhtautuvasta myyjästä, jolle asiakaspalvelu on vain keino saada voita leivän päälle. Positiivinen asenne ja suhtautuminen omaan työhön sekä oman panoksen arvostaminen näkyvät varmasti parempana asiakaspalveluna. Toki kaikilla on huonoja päiviä, jolloin mikään ei vaan yksinkertaisesti huvita. Silti sellaisenakin päivänä oikealla asennoitumisella voi jo saavuttaa jotain parempaa, itselle ja muille.

Samaa myyntityön esimerkkiä jatkaen, perinteisesti ei välttämättä ajatella, että myyjän asennoitumisella myytäviin tuotteisiin olisi virkaa myyntitapahtuman kannalta – hyvä myyjä myy vaikka hiekkaa Saharaan. Hyvä myyjä varmasti myykin hiekkaa Saharaan, mutta vain, jos hän uskoo tuotteeseensa. Tiedän sen: olen myynyt tuotetta, jonka hyödyllisyyttä minun tuli perustella virheellisillä argumenteilla; olen myynyt myös tuotetta, jonka hyödyllisyydestä asiakkaille olin sataprosenttisen vakuuttunut. Kumpaakohan sain paremmin kaupaksi? Ensimmäisessä näistä työpaikoista viihdyin vain kuukauden, mistä en siitäkään ole järin ylpeä.

Asenteet ja niiden tiedostaminen ovat ensimmäinen askel usein niin paljon parempaan elämään, väitän. Suomalaiset vaikuttavat olevan perinjuurin negatiivista kansaa (yleistystä ja liioittelua, okei, mutta miettikääpä oikeasti seuraavaa): kun on kesä, valitetaan liiasta kuumuudesta; kun on talvi, on liian kylmä – myös syksy ja kevät ovat märkiä vuodenaikoja ja siksi nekään eivät kelpaa.

Nyt pieni pala ajanhallinnan opastusta eräälle tuttavalleni, joka sitä kerran minulta kaipasi: lopeta kiireestä puhuminen. Kiire ei ole todellisuutta ennen kuin me teemme siitä osan arkeamme. Puhumalla kiireestä ja juoksemalla paikasta toiseen luomme itsellemme tunteen kiireestä: adrenaliinitaso nousee jo ajattelemalla huomista – niin vähän aikaa, niin paljon tehtävää. Ajanhallintaa vaaditaan, jotta kaikki saadaan tehtyä. Jotain voi myös jättää tekemättä: priorisointi on tärkeää ja vaatii usein suurempaakin elämänmuutosta. Tästä aiheesta lisää muun muassa Susanna Vesterisen uudessa blogissa. Silti, niin tyhmältä kuin se voi tuntuakin, suuri muutos lähtee liikkeelle jo, kun lopettaa sen ainaisen kiireestä jauhamisen. Tehtävää voi olla paljon, mutta turha siitä on kiirettä itselleen rakentaa. “Ee kannata hosua”, voes savolaenen sannoo. Suosittelen!