Tykkään Facebookissa noin tuhannesta asiasta ja yrityksestä. Tämä tarkoittaa melkoista viestivirtaa seinälläni. Facebook-markkinointi ja markkinointi sosiaalisessa mediassa muutenkin uhkaa mielestäni kaatua omaan mielettömyyteensä, jos jokainen yritys odottaa asiakkaidensa tykkäävän yrityksestä tai seuraavan sitä Twitterissä tai jossain muualla.

Lapinlahtelainen konepaja (kaikki kunnia konepajoille) kilpailee tykkääjistä tai faneista globaalien brändien, Coca-Colan, Niken ja Fordin, kanssa. Jos yksittäinen yritys ei tarjoa sosiaalisessa mediassa mitään lisäarvoa asiakkailleen, on siitä jo helppo olla tykkäämättä. Se vaihe hypestä on ohi, että jokainen uusi yritys Facebookissa oli iso juttu.

Silti olen itse alkanut tarkkailla, mistä kaikesta tykkään, ja jätän nyt tykkäämättä useasta yrityksestä, jotka vielä jokunen kuukausi takaperin olisivat olleet tykkäyksieni arvoisia. Toki, sosiaalinen media mahdollistaa sen, että pysyn ajan tasalla fanittamieni yritysten toiminnasta tai tarjouksista, mutta entä jos en suoranaisesti fanita yritystä, olen vain satunnainen asiakas. Tuskin klikkaan tykkää-nappia.

Suosittelut ovat sosiaalisen median markkinoinnin kaura ja pihvi. Kaverin sanaan luottaa 75 prosenttia kuluttajista, kun vain 14 prosenttia uskoo mainontaan. Suositteluahan Facebookissa tykkääminenkin on: kaverit näkevät, että ”Oskari Uotinen tykkää X:stä”. Mutta voihan yritys mahdollistaa asiakkailleen itsensä suosittelun sosiaalisessa mediassa ilman, että se lähtee perustamaan Facebook-sivuja ja Twitter-tilejä: yksinkertaisimmillaan lisätään vaan jakopainikkeet omille nettisivuille.

Suosittelujen kalasteluun on monia, monia mahdollisuuksia. Yhteisöllisessä verkossa markkinoiminen tulisi olla mielestäni enemmän sitä, että saadaan tyytyväiset asiakkaat kertomaan oman yrityksen ilosanomaa eteenpäin. Onko ratkaisu sitten Foursquare, JoinMeTube vaiko jokin muu, se jää yrityksen ratkaistavaksi.

Pääsääntönä kuitenkin, ettei Facebook-sivu ole itse tarkoitus, vaikka Facebookissa kaksi miljoonaa suomalaista onkin. Samat kaksi miljoonaa ja enemmänkin voivat jakaa sisältöäsi eteenpäin sosiaalisessa mediassa ilman, että yrityksesi välttämättä aktiivisesti lähtee sinne itseään edes tuputtamaan. Esimerkki: jos suhtautuminen sosiaaliseen mediaan on hälläväliä, jos aikaa sisällöntuotantoon ei ole tai jos Facebookiin lähdetään vain, koska muutkin ovat siellä, ei sinne todellakaan välttämättä kannata väkisin lähteä.

Kuva on julkaistu Flickr:ssä Creative Commons-lisenssillä käyttäjältä Can Duruk.

Facebook ei ole päästänyt markkinoijia helpolla. On selvää, että yksityishenkilöt tekevät Facebookiin henkilökohtaisen profiilin, sillä ilman sitä ei Facebookissa voi tehdä mitään muutakaan. Mutta kun yrityksessä mietitään Facebook-näkyvyyden rakentamista, on vaihtoehtoja ainakin näennäisesti huomattavasti enemmän.

Ryhmät, sivut, profiilit… Eri mahdollisuudet herättävät kysymyksiä eikä Facebook helpota tilannetta, kun kaikki muuttuu koko ajan. Gemilon Arto Liukkonen bloggasi sivujen ja ryhmien eroista jo vuonna 2009. Bloggaus on edelleen Facebookin muutoksista huolimatta pääosin kuranttia kamaa.

Itse bloggasin aiemmin siitä, kuinka Facebookin käyttöehdoissa kiellettyjä organisaatioiden käytössä olevia henkilökohtaisia profiileja löytyy paljon. Nyt Facebook on antanut köyttä niille, jotka ovat perustaneet yritykselle henkilökohtaisen profiilin ja haluaisivat tehdä siitä käyttöehtojen mukaisen – menettämättä kavereita. Henkilökohtaiset profiilit on nyt mahdollista muuntaa julkisiksi sivuiksi siten, että profiilin kavereista tulee uuden sivun tykkääjiä.

Lupasin torstaisen sosiaalisen median koulutuksen osallistujille blogata aiheesta suomeksi, joten tässä suomenkieliset ohjeet. Ohjeet on käännetty Smedion blogista.

Smedion blogissa varoitetaan proseduurin olevan peruuttamaton enkä ole itse ohjeita ehtinyt kokeilla, joten varovaisuutta kannattaa noudattaa. Kommenteissa voi joku halutessaan kertoa, kuinka homma toimi.

1) Muuntamisessa voi hävitä tietoa. Siksi on järkevää tehdä varmuuskopio profiilista ennen aloittamista.
2) Aluksi mene muuntamistyökaluun tästä. Huomioi, että vain profiilikuvasi säilyvät. Muu sisältö, mukaan lukien muut kuvat, häviävät.
3) Valitse sopiva kategoria, anna nimi, alakategoria ja muutama muu tieto. Kun julkinen sivusi on valmis, sinua pyydetään täyttämään vielä muutama muu tieto.

Prosessi kuulostaa pitkälti samalta kuin mitä julkisen sivun luominen nollasta on. Kerro omat kommenttisi!

On ilahduttavaa huomata, kuinka yritykset ja yhteisöt ovat alkaneet hyödyntää sosiaalisen median mahdollisuuksia vuorovaikutteisessa markkinoinnissa ja asiakassuhteiden luomisessa ja ylläpitämisessä.

Tunnetuimpana sosiaalisen median välineenä erityisesti Facebook on saanut julkisuutta, ja se onkin useimmille organisaatioille ensimmäinen ja pääasiallinen sosiaalisen median kanava, jota käytetään yhteydenpitoon asiakkaiden kanssa.

Facebookiin on perustettu runsaasti yritysten ja yhteisöjen julkisia sivuja (fanisivuja), mutta moni organisaatio toimii Facebookissa niin kutsuttujen henkilökohtaisten profiilien kautta. Henkilökohtaiset profiilit on kuitenkin tarkoitettu ainoastaan yksityishenkilöiden käyttöön. Facebookin käyttöehdoissa (Statement of Rights and Responsibilities) todetaan, että yritykset ja yhteisöt eivät saa perustaa henkilökohtaista profiilia. Muutoin rikotaan Facebookin käyttöehtoja, ja Facebook voi pahimmassa tapauksessa poistaa käyttöehtoja rikkovan profiilin.

Organisaatiolle profiilin poistaminen saattaisi luonnollisesti aiheuttaa negatiivista julkisuutta ja Facebookin kautta syntyneiden asiakassuhteiden katkeamista tai heikkenemistä. Toisaalta yrityksille ja yhteisöille tarkoitetut Facebookin julkiset sivut tarjoavat mahdollisuuden kerätä sivun kävijöistä statistiikkaa, luoda sivulle sovelluksia ja muokata sivun ulkoasua graafisin elementein sekä tuoda organisaatiota esiin monella muulla tavoin. Kaiken kaikkiaan julkiset sivut ovat henkilökohtaisia profiileja monin verroin toimivampi keino organisaatiolle rakentaa näkyvyyttä Facebookin avulla.

InFlow auttaa mielellään saamaan Facebook-näkyvyyden kuntoon puolen päivän työpajassa hintaan 560 € + alv 23 %. Kaupantekijäisiksi saat sosiaalisen median markkinoinnin oppaan Sosiaalisen median alkupamaus.

Työryhmän ehdotuksen mukaan opiskelijat valmistuisivat nopeammin työelämään, jos he maksaisivat esimerkiksi tuhannen euron lukuvuosimaksua. Samalla tarkoituksena olisi nostaa valtion takaaman opintolainan ylärajaa lukukausimaksun verran. Työryhmä luovuttaa esityksensä, joka sisältää siis myös muita vaihtoehtoja, opetusministeri Henna Virkkuselle 18.3.

Ehdotus lukuvuosimaksuista on nostanut jälleen esille vasta vähän aikaa sitten lopahtaneen aiemman keskusteluryöpyn aiheesta. Opetusministeri Virkkunen ehti jo kommentoimaan työryhmän ehdotukseen Twitterissä, että lukuvuosimaksuja ei edelleenkään ole tulossa. Silti ehdotus on saanut ihmiset, opiskelijat etunenässä, varpailleen.

Mielestäni on kyseenalaista, että työuria saataisiin pidennettyä ja opintojen kestoa lyhennettyä lukukausimaksujen avulla. Tilanne voisi johtaa pikemmin päinvastaiseen tilanteeseen, jossa opiskelijat joutuisivat tekemään entistä enemmän työtä sivutoimisesti opintojensa aikana, mikä taas lykkäisi valmistumista entistä pidemmälle. Lisäksi ehdotuksen toteutuminen voisi ajaa opiskelijoita yhä suurempiin taloudellisiin vaikeuksiin, mikä puolestaan voisi edelleen johtaa myös psykososiaalisiin vaikeuksiin ja jopa syrjäytymisiin. Ei opiskelijoiden talous nytkään pääsääntöisesti kovin vahvoilla ole.

Ehdotus tuottaisi nykyisillä opiskelijamäärillä työryhmän arvion mukaan noin 250 miljoonaa euroa korkeakoulujen rahoitukseen. Silti pääasiallista tavoitetta, opiskelijoiden valmistumisen nopeuttamista, tuskin saavutettaisiin. Lisäkuluja toisivat opiskelijoiden lisääntyneet psykososiaaliset ja taloudelliset ongelmat.

Joka tapauksessa, ennen kuin jokin radikaaliryhmä päättää lähteä lynkkausretkelle opetusministeriöön, on muistettava, että ehdotus on vain yksi monista eikä sitä olla näillä näkymin viemässä läpi. Onpa toisaalta kuultu jo arveluja, että puheet ovat kauniita nyt; seuraavalla hallituskaudella ehdotus sitten runnotaan läpi. Aika näyttää.

Opettaja-lehti kirjoittaa, että jokaiseen kuntaan on nuorisolain muutoksen myötä tulossa monialainen verkosto tukemaan nuorisoa ja ehkäisemään syrjäytymistä. Tavoite on mitä mainioin. Nuorisolakiin lisättävät muutokset koskevat muun muassa yhteistyöverkostoa, etsivää nuorisotyötä ja siihen liittyvää tietojen luovuttamista.

Suomessa jo nykyinen lainsäädäntö takaa nuorelle kohtuullisen hyvän turvaverkoston ja mahdollisuuden saada apua ongelmiinsa. Suurimpana esteenä hyville tavoitteille on näkemykseni mukaan yhteistyön koordinoimattomuus. Vastuut ovat epäselviä, mikä voi pahimmillaan johtaa hoitopolkujen katkeamiseen. Myös hallinnolliset kiemurat voivat muodostua hidasteeksi tai jopa esteeksi nuoren avunsaannille. Esimerkiksi Päihdepalvelusäätiön sopimuskuntamalli jättää osan opiskelijoista palveluiden ulkopuolelle, koska maksusitoumuskäytännöt opiskelijoiden kotikuntien kanssa vaihtelevat. Myös eri toimijoiden salassapitokäytännöt rajoittavat tietojen luovuttamista eri viranomaisten välillä.

Kaikki nuorisotyössä, lastensuojelussa ja vastaavissa tahoissa työskentelevät tekevät varmasti työtään aidosti saman päämäärän eteen, mutta jos tieto ei kulje ja vastuut ovat epäselviä, ehtii nuoren hätä ja kärsimys vain kasvaa odotellessa. Tavoitteena tulee olla moniammatillinen, hallintorajat mahdollisimmat joustavasti ylittävä yhteistyö, jolla pyritään mahdollisimman aikaiseen ongelmiin puuttumiseen.

Kuopiossa kohistaan säästökuurista, jota olen sivunnut myös aiemmissa bloggauksissani. Säästöjä on jouduttu tekemään ja joudutaan tekemään kiristyvässä taloudellisessa tilanteessa enemmän tai vähemmän jokaisessa kunnassa. Kirjoitan kotikuntani tilanteesta, jota minun on luonnollisesti helpoin seurata, vaikka toki muissakin kunnissa painiskellaan samojen ongelmien kanssa. Kuopiossa lapsia ja nuoria koskevat säästöt ja säästösuunnitelmat ovat joka tapauksessa olleet poikkeuksellisenkin rajuja. Viimeisimpänä säästöjen kohdelistalle joutui iltapäiväkerhotoiminta, jota varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta päätti kuitenkin jatkaa kaupungin järjestämänä.

Ylipäätänsäkään kuntatalouden ja julkisen talouden tilanne ei ole mairitteleva. Valtiovarainministeriön ylijohtaja Jukka Pekkarinen totesi tammikuun lopulla, että Suomi on ”syvässä suossa” talouskriisin jäljiltä. Olen täysin samaa mieltä. Tilanne on huolestuttava monin tavoin.

Säästökuurit ovat varoittava esimerkki siitä suunnasta, johon julkinen talous on menossa. Priorisointia palveluiden tarjonnassa on tehtävä. Tämän lisäksi kunnallisten palveluiden tuottamista on pyrittävä tehostamaan. On etsittävä kohteita, joissa on löysää ja toimintatapoja, joita pystytään tehostamaan. Virastojen ja eri toimielinten välistä keskustelua ja yhteistyötä on tehostettava jo siitäkin syystä, jotta eri tahot eivät tee samaa työtä päällekkäin. Kuopiossa tähän on pyritty muun muassa meneillään olevalla siirtymällä kohti palvelualueiden mukaista jakoa perinteisen toimialapohjaisen palveluiden jaottelun asemesta. Suunta tältä osin on oikea.

Julkisuudessa on todettu, että kuntien lihavat vuodet ovat viimeistään nyt ohi, mikä on varmasti totta. Tämä onkin otettava huomioon ennen kuin lähdemme suin päin syyttämään päättäjiämme. Lautakunnat joutuvat painiskelemaan vaatimusten ristitulessa. Vähenevät tulot ja suurenevat menot tarkoittavat väistämättä liikkumavaran pienenemistä kuntien talousarvioissa. Lautakunnat joutuvat päättämään palveluiden sopeuttamisesta tiukkenevien määrärahojen puitteissa. Vaihtoehtona olisivat roimat veronkorotukset.

Tilanne julkisen talouden tulevaisuuden osalta on joka tapauksessa huolestuttava. Pekkarinen arvioi julkisyhteisöjen rahoitusjäämän miinusmerkkiseksi vuoteen 2015 saakka, mikä vaikuttaa koruttomuudestaan huolimatta jopa hieman yltiöoptimistiselta. Vanhusväestön määrän kasvu tässä talouden tilanteessa tuo oman haasteensa. Menojen tulevaa lisäystarvetta ennakoivat myös lyhytnäköiset säästötoimenpiteet juurikin ennaltaehkäisevistä sosiaali- ja terveyspalveluista sekä koulutuksesta. Koulutus on osaamisen kulmakivi, ja koska työllisyysaste ja tuottavuus olisi talouden näkökulmasta saatava kasvuun, eikö oikea suuntaus olisi koulutukseen panostaminen eikä siitä leikkaaminen?

Kuten Pekkarinen toteaa, on olemassa monia keinoja julkisen talouden tasapainottamiseksi. En kuitenkaan haluaisi olla päättäjien housuissa tekemässä valintoja näistä keinoista. Priorisointia on tehtävä. Joka tapauksessa priorisoinnin soisi olevan sellaista, joka sallii kasvun myös 10–20 vuoden säteellä.

Taas aloitan yhden bloggaukseni inspiroituneena Savon Sanomista, joka on muuten loistava maakuntalehti asiantuntevine toimittajineen. Tällä kertaa inspiraationi herätti yhteiskuntatoimituksen esimiehen Vesa Kärkkäisen Nimellä-palstan kirjoitus “Status: Humalassa.“. Kirjoittaja käsittelee kuningas alkoholia ja sen perusteetonta ihannointia suomalaisessa yhteiskunnassa.

Itse asiassa kävin aiheesta keskustelua myös Twitterissä Katri Kytöpuun kanssa pari päivää aiemmin. Keskustelumme koski samaa kysymystä, minkä Kärkkäinen nostaa esiin: miksi alkoholia ihannoidaan ja miksi sen vaaroja vähätellään? Twitter-keskustelussa pohdimme muun muassa tupakan käytön ja myynnin rajoituksia verrattuna alkoholia koskeviin rajoituksiin: miksi samanlaisia likipitäen täyskieltoon tähtääviä suunnitelmia esitetään vain tupakkatuotteiden osalta? Tupakka tappaa, mutta alkoholi on silti merkittävin suomalaisen työikäisen miehen ennenaikaiseen kuolemaan johtava tekijä.

Kuten Kärkkäinen toteaa, kaupassa olutta ja muita mietoja alkoholituotteitahan myydään heti limsojen ja muiden virvoitusjuomien vieressä.

Kärkkäinen kertoo lehtikirjoituksessaan siitä, kuinka alkoholiin vakavammin suhtautuvat joutuvat helposti tosikon maineeseen. Entäpä täysraittiit? Hehän vasta outolintuja Suomessa ovatkin. Kärkkäinen arvelee, että sinänsä tunnustettuun alkoholiongelmaan estää tarttumasta juuri alkoholiin liitetty huumori.

Lisäksi on otettava huomioon, että alkoholiongelmaisen välittömässä lähipiirissä on useimmiten henkilöitä, joita ongelma koskee myös mitä suuremmissa määrin – käyttivät he alkoholia tai eivät. Alkoholi hajottaa perheitä sekä aiheuttaa aiheuttaa väkivallantekoja ja paljon muuta turhaa kärsimystä. Alkoholiongelmainen ei ole todellakaan ainoa, joka kärsii.

Tunnustan, olen alkoholin kohtuukäyttäjä. En koe asiasta huonoa omatuntoa. Toki pyrin suhtautumaan yhdisteeseen C2H5OH sen vaatimalla varovaisuudella. Lähipiirissänikin on koettu alkoholin kiroja. Silti huomaan alentuvani laukomaan vitsejä alkoholista. Pidän huomaamattani yllä suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsevaa suhtautumistapaa alkoholiin. Tähän aion tulla jatkossa kiinnittämään entistä suurempaa huomiota.

Savon Sanomat kirjoittaa, että Kuopion kouluissa on yhä enemmän oppilaita, jotka joudutaan sitomaan väkivaltaisuuden takia, sillä he ovat vaaraksi itselleen ja muille. Artikkelissa kerrotaan tilanteen johtuvan siitä, etteivät oppilaat saa hoitoa mielenterveysongelmiinsa. Organisaatiomuutosten ja lomautusten takia Kuopiossa ei ole viime lokakuusta asti ollut tarjota alle 12-vuotiaille lapsille mielenterveyspalveluita, vaikka hoitotakuun mukaan hoidon olisi järjestyttävä kolmessa kuukaudessa. Uusia potilaita ei edes oteta jonoon (!).

Samaan aikaan kouluissa on artikkelin mukaan paljon lapsia, joilla on mielenterveysongelmia ja olemassa oleva lääkitys. Kuopiolaisen Pyörön koulun rehtori Maija Svärd kertoo, että osa on niin sekaisin, että heitä on pidettävä kiinni. Opettajien kontolle jää usein jopa lasten lääkityksestä huolehtiminen. Rehtori Jorma Partanen Jynkän koulusta ottaa artikkelissa esille tiistaina sisäministeri Anne Holmlundille luovutetun koulujen turvallisuutta pohtineen työryhmän ehdotuksen: Partasen mukaan on kestämätöntä, että kouluihin tuodaan erilaisia turvajärjestelmiä sen sijaan, että hoidettaisiin lasta.

Problematiikka on sama, kuin Nuoria on autettava -bloggauksessani. Ongelmien ennaltaehkäisemiseen ja niihin puuttumiseen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ei panosteta. Mitä nämä ”sekaisin olevat” ja sairaat lapset ja nuoret maksavat yhteiskunnalle heidän syrjäydyttyään? Halvemmaksi heidän hoitamisensa ”jälkikäteen” ei ainakaan tule. Tarvitaan varsin ihmeellisiä organisaatiomuutoksia, jotta yhdessä vanhusväestön kasvun kanssa kyetään hoitamaan vielä enenevissä määrin syrjäytyneitä ja yhteiskunnan rattailta pudonneita.

Lisäksi artikkeli ottaa esiin sen vakavan tosiasian, että yhä useammin myös vanhemmat käyttäytyvät uhkaavasti opettajakuntaa kohtaan.

Kuopiossa lasten ja nuorten koulutuksesta huolestuneet vanhemmat kutsuivat kaupungin virkamies- ja poliittisen johdon vastaamaan säästöjä koskeviin kysymyksiin avoimella kutsulla Savon Sanomissa. Tilaisuuden jälkeen vanhemmat eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä keskustelun talouspainotteiseen sävyyn. Tilaisuudessa päättäjät haastettiin myös tutustumaan koulujen arkeen. Mielestäni juuri yhteistyötä koulujen, kotien, terveydenhuollon ja päättäjien välillä tarvitaan vieläkin enemmän. Päättäjien on tärkeä ymmärtää, mitä koulujen arki kiristyneessä taloudellisessa tilanteessa on. Kukaan muu kuin opetushenkilökunta ei voi paremmin tietää, mitä kouluissa todellisuudessa tapahtuu – se todellisuus päättäjienkin on nähtävä budjettiraameista päättäessään.

Savon Sanomien Maanantaivieras-palstalla on Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Markku Rissasen sekä Savon ammatti- ja aikuisopiston opiskelijahuollon koordinaattori Seija Kärjen kirjoitus Nuoria on autettava. Kirjoittajat ottavat kantaa opiskelijahuollon huolestuttavaan nykytilaan ammatillisessa koulutuksessa.

Kirjoittajien perusviesti on, että kunnat eivät ole pystyneet vastaamaan niille kuuluvaan palveluidenjärjestämisvelvoitteeseen, joka tästä syystä kaatuu osin ammatillisen koulutuksen järjestäjien kannettavaksi. Ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö edellyttää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista tiedottamista opiskelijoille ja niiden piiriin ohjaamista; palveluiden järjestämisvelvollisuus kuuluu sen sijaan oppilaitosten sijaintikunnille.

Opiskelijaterveydenhuollon painopisteenä tulisi kirjoittajien mukaan olla ennaltaehkäisevän työn, johon ei heidän mukaansa ole käytännössä ”juuri lainkaan mahdollisuutta”: ”Esimerkiksi Kuopiossa opiskelijoiden terveystarkastuksia ei pystytä toteuttamaan asetuksen mukaisesti eivätkä terveydenhoitajat läheskään aina pysty osallistumaan opiskelijahuoltoryhmien kokouksiin, mikä usein on opiskelijan avun turvaamiseksi ensi arvoisen tärkeää.”

Juuri ennaltaehkäisevä työhän on sitä, jolla parhaiten pystytään vaikuttamaan opiskelijoiden sekä henkiseen että fyysiseen terveyteen. Näin ongelmia pystytään ehkäisemään, ja kierre, joka johtaa opintojen viivästymisen ohella myös muihin sosiopsyykkisiin ongelmiin, saadaan katkaistua mahdollisesti ennen kuin se on alkanutkaan. Kirjoittajat toteavatkin, että tukea tarvitsevat nuoret joutuvat liian usein keskeyttämään opintonsa, kun he eivät saa ajoissa tai ollenkaan tarvitsemaansa apua opiskelukykynsä turvaamiseen.

Kirjoituksessa todetaan, että koulutuksen järjestäjien resurssit eivät mahdollista kokonaan koulutuksen järjestäjien maksettavaksi jäävien palveluiden tuottamista. Opiskelijoiden psykososiaalisen tuen turvaamiseksi ammatillisen koulutuksen järjestäjät ovat joutuneet palkkaamaan omalla kustannuksellaan kuraattoreita, koska palvelun tuottamiseen tarkoitettu valtionosuus maksetaan kunnille. Silti kuraattorin palveluita ei pystytä tarjoamaan kaikkien niitä tarvitsevien saataville. Kirjoittajat eivät sitä suoraan totea, mutta kysymys herää kirjoitusta lukiessa: miksi laissa säädetään kuntien velvollisuuksista, kun kunnat eivät niitä pysty täyttämään? Opetustoimen ja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden karsiminen ja kuntien työntekijöiden lomautukset eivät ainakaan tilannetta auta.

Lopuksi kirjoittajat toteavat, että toimivan ja realistisen opiskelijahuollon kehittämissuunnitelman laatimiseen tarvitaan koulutuksen järjestäjien ja kuntien sosiaali- ja terveystoimien yhteistyötä, jonka tueksi odotetaan lakia oppilas- ja opiskelijahuollosta, joka on tulossa hallituksen esittelyyn.