Kokemuksia yhteistyöstä
March 1st, 2011
Näitä uusia ja yhteisöllisiä toimintatapoja teki taas mieli päästä hehkuttamaan. Sosiaalisen median avulla saadaan taas paljon aikaan. Uusimpana aiheeseen liittyvänä uutisena huomasin juuri Facebookin viestivirrassani, että saudikuningas aikoo ostaa Facebookin estääkseen kansannousun. Kirjoittajan huomio seuraavalta päivältä: juttu olikin tarkoitettu vitsiksi.
Olen saanut seurata ja osallistua niin viime vuonna kuin tänä vuonnakin SoMeTime-tapahtuman suunnittelemiseen ja toteuttamiseen. Ja niin saavat kaikki, jotka haluavat. SoMeTime 2011 on avoimesti ja yhteisöllisesti järjestetty tapahtuma, jonka suunnittelun pääalustana toimii tänä vuonna Purot.net-wiki. Viime vuoden yhteisöllisyyden voimannäytteestä voi lukea lisää muun muassa Tietoviikosta. Ja eiköhän muutama digijalanjälki löydy muualtakin verkosta…
Haluan mainostaa myös Ystäväyrittäjä Janne Ruohiston Intunexin xTune-työkalua, joka on osoittanut minulle voimansa ja sen, että apua kannattaa pyytää ja antaa: monta päätä yltää parempiin tuloksiin kuin kaikki yhteensä yksinään. xTunen avulla on löydetty apua, kehitelty ideoita ja saatu paljon konkreettista aikaan. Mukana yhteistyötä tekemässä on ollut asiantuntijoita eri yrityksistä ja eri aloilta eivätkä organisaatiorajat tai etäisyydet ole olleet esteenä.
Minulta kysytään koulutuksissa usein ja melkein ensimmäisenä, mitä sosiaalisesta mediasta jää ”viivan alle” (sinänsä hassu, mutta ymmärrettävä lähestymistapa). Omalla kohdalla olen saanut ilmaiseksi apua moniin omaa alaani ja yrittämistä koskeviin ongelmiin ja kysymyksiin. Ja olen myös auttanut vastavuoroisesti, kun joku on apuani tarvinnut. Samoin olen saanut verkostoltani liidejä, joista osa on realisoitunut myös “viivan alle”.
Toinen Ystäväyrittäjä, Kinda Oy:n Pauliina Mäkelä sorsasti päivänä eräänä xTunessa, sillä hän oli saanut tarjouspyynnön koulutuksesta samalle päivälle, kuin hänellä oli jo koulutus sovittuna. Pauliina kysyi muilta xTunea käyttäviltä sosiaalisen median kouluttajilta, josko joku haluaisi vastata tarjouspyyntöön. Minä tarjouduin auttamaan ja lähetin tarjouksen Pauliinan asiakkaalle. En kuitenkaan tuolla kertaa saanut casea, sillä kolmas Ystäväyrittäjä voitti tarjouskilpailun. Sinänsä tämä ei minua haitannut, menihän koulutus ihmiselle, joka on auttanut minua yrittäjyyteni alkutaipaleella. Pauliina pyysi vielä lisäämään, että hän on löytänyt kyseisen kaltaisessa tilanteessa tilalleen kouluttajan jo kahdesti xTunen avulla. Pointsit yhteistyölle!
En ajattele sosiaalisen median hyötyjä nollasummapelinä. Kun kaikki antavat panoksensa yhteiseen pottiin, tuloksena on kaikille suurempi hyvä kuin mitä kukaan yksinään kykenisi saavuttamaan. En myöskään odota saavani hyötyä hetikaikkimulle, sillä suhteet ja luottamus eivät synny vaatimalla, vaan ansaitusti ajan myötä.
Kuva on julkaistu Flickr:ssä Creative Commons-lisenssillä käyttäjältä Ralph Unden.

