Suomen kansainvälisesti verkostoitunein verkostoituja, Cristina Andersson, kertoo seuraavassa haastattelussa hänen kansainvälisen, vaikuttavan ja vuorovaikutteisen sosiaalisen median verkoston rakentamisesta ja ylläpidosta:

Cristina, vietät paljon aikaa eri sosiaalisen median verkostoissa. Miksi koet verkostoitumisen ja verkoston rakentamisen tärkeiksi?

Verkoston rakentaminen on ennen kaikkea yhteyksien rakentamista oman kiinnostusspektrin vaikutusalueella. Jotkin yhteydet syntyvät tietoisesti, toiset yllättäen. Molemmat ovat yhtä tärkeitä, ja yllättävistä yhteyksistä syntyykin usein jännittäviä polkuja, joista saattaa edelleen syntyä merkittäviä ja hyviä seurauksia.

Verkoston rakentaminen on minulle tärkeää kolmesta syystä:

1. Haluan pysyä ajan tasalla asioista, jotka kiinnostavat ja jotka vaikuttavat elämääni, työhöni tai harrastuksiini, tai joilla on merkitystä minulle tärkeille ihmisille.
2. Haluan tuoda esille omaa työtäni valmentajana, kirjoittajana ja esiintyjänä. Tässä verkosto on todella tehokas: kirjani The Winning Helix löysi verkostojen kautta tiensä lukijoiden käsiin yli 40 maahan ja lopulta myös kustantajan USA:sta, ja sitä kautta se saatiin myyntiin mm. Amazoniin ja Barnes & Noblesiin. Lisäksi pidän tärkeänä, jos olen oppinut tai saanut tietää jotain, millä on muille arvoa ja merkitystä, ja että jaan sen mahdollisimman laajasti. Uskon, että näin maailma paranee – vaikka tviitti tviitiltä!
3. Haluan löytää samanhenkisiä ihmisiä. Minulla on joitakin asioita, joita pidän äärimmäisen tärkeinä. Asioita, joiden koen olevan osa oman elämäni tarkoitusta. Naisten asian edistäminen, kulttuuri ja innovaatiot sekä yleinen humaani toisistamme välittäminen ovat tällaisia asioita. Verkossa on helppo tutustua ihmisiin ja synnyttää yhteisiä huomioaaltoja merkittäville asioille.

Kuinka tietoisesti rakennat verkostoasi?

Edellä mainituissa asioissa todella tietoisesti, mutta jätän paljon tilaan yhteyksille, joilla ei aluksi näyttäisi olevan tietoisella tasolla kovin suurta merkitystä ja jotka vaikuttavat vähemmän aktiivisilta. Olen kuitenkin yli kymmenvuotisen verkostoitumisen aikana huomannut, että monista tällaisista kontakteista syntyykin yhtäkkiä serendipiteettiä, ja jotain mielenkiintoista alkaa kehkeytyä.

Mitä olet saanut verkostoltasi?

Ennen kaikkea paljon hyvää mieltä, toiseksi mielenkiintoista ja hyödyllistä tietoa, kolmanneksi kysyntää osaamiselleni.

Tässä kannattaa mainita, että verkoston kautta olen päässyt jakamaan osaamistani myös tahoille, joille ei muuten pääsisi esittämään asioita – pääjohtajia, poliitikoita, urheilijoita, toimittajia, vaikuttajia jne.

Harmillista kyllä, ettei luovan alan ihmisiä ole vielä kovin paljon aktiivisina verkossa. Heille intensiivinen käsityön tekeminen tässä ja nyt on usein niin kaiken täyttävää, että verkostoitumiseen ei jää toisaalta aikaa ja toisaalta (ehkä juuri siitä syystä) online-verkostoitumisen arvoa ei käsitetä.

Miten sosiaalinen media on muokannut verkostoitumistasi?

Ensimmäinen verkostoitumispalvelu, johon lähdin mukaan oli Vocalist vuonna -99, eli laulun kautta. Se oli todella hauskaa, kun se oli kaikille niin uutta, ja kaikki olivat tosi innoissaan, kun yhtäkkiä pystyi kommunikoimaan jonkun esimerkiksi australialaisen kanssa. Mehän tehtiin sitten sellainen VHS-videokonsertti. Kaikki nauhoittivat laulunsa ja lähettivät ne yhdelle, joka sitten teki niistä koosteen.

Kirjan kirjoittamisen kautta verkostoitumiseen tuli bisnes mukaan, kun minä totesin, että sitähän voi myydä verkon kautta. Ensimmäinen paikka, jossa rupesin verkostoitumaan ammatillisesti oli silloinen openBC, joka on Xing tätä nykyä. Se on ollut minulle hirvittävän hyvä, ja olen siellä edelleen aktiivinen. Pidän siitä jostain syystä enemmän kuin LinkedIn’stä, mutta se varmaan vaan johtuu siitä, että meidän suhteemme on niin pitkä.

Yksi sosiaalisen median hyvä puoli on se, että vaikka vähentää jonkin välineen käyttöä, niin sitä ei tarvitse jättää kokonaan. Eivätkä aktiiviset verkostoitujat ole aina vain yhdessä palvelussa: nekin jotka ovat siellä Xingissä eivätkä siellä näe minua pitkään aikaan, kuitenkin Twitterissä huomaavat, että olen elossa.

Kuinka ylläpidät verkostoasi?

Käytän joka päivä vähintään tunnin verkoston ylläpitoon – eli teen tietoisesti asioita, jotka kasvattavat arvoa verkostossani. Päivän mittaan saatan myös satunnaisesti seurata virtauksia eri paikoissa ja osallistua keskusteluun tai lisätä omia ajatuksia tai linkkejä päivityssarakkeisiin.

Minun mielestä kannattaa varata aikaa, mieluummin joka päivä, mutta ainakin kolme kertaa viikossa, että siellä verkossa jotakin tekee. Koska virta menee koko ajan eteenpäin, on hyvä aina välillä laittaa oma kätensä virtaan edes hetkeksi aikaa, jotta huomaa mihin suuntaan virta milloinkin menee, ja toisaalta siksi, että pysyy virrassa ihmisten muistissa. Se ei ole pelkästään se, että toiset näkevät, että olet mukana, vaan että myös itsellä on mahdollisuus oppia ja pysyä ajan hermolla. Toki tulee myös ajatella, mikä itsestä hyvältä ja hyödylliseltä tuntuu. Varmasti jokainen löytää sen oman tapansa osallistua.

Sosiaalinen media ei toimi siten, että silloin vain ollaan yhteydessä, kun voidaan jotenkin hyödyntää verkostoa.

Syntyykö työelämässä kuilu some-myönteisten ja vastustajien välille?

Toivottavasti ei. Toivon, että jonain päivänä oivalletaan, että some on sitä samaa elämää, jota muutenkin eletään – kenttä vaan on paljon laajempi ja sanomiset saattavat levitä yllättävän kauaskantoisesti. Jopa kielestä riippumatta – käännöskoneet alkavat olla aika taitavia. Somea on turha pelätä. Neuvo, joka minulle annettiin aikoinaan ”miten esiintyä medialle” -koulutuksessa sopii myös someen: ”älä sano mitään sellaista, mitä et halua toimittajan kirjoittavan lehteen”. Somessakaan ei leviä sellainen tieto, jota sinne ei lähetetä.

Sosiaalinen media on sellainen, millaiseksi sen itselle tekee. Se voi olla oppimisen ja elämän parantamisen väline, se vaan riippuu siitä, mitä asioita siellä seuraa ja missä on mukana. Ja se on ihan omituinen väite, että olisi olemassa jokin somelaisten sisäpiiri. Päinvastoin, ne jotka ovat aitoja somettajia, ovat hyvin avoimia ja kutsuvat mukaan.

Kuten olen edellisissä bloggauksissa useaan otteeseen todennut, on sosiaalinen media paljon muutakin kuin markkinointia ja Facebookia. Sosiaalinen media on parhaimmillaan verkostoitumista ja yhteisöllistä toimintaa.

Verkostoituminen ei ole perinteisesti suomalaisten suurimpia vahvuuksia. Tuskin kenellekään kuitenkaan tulee yllätyksenä, että juuri verkostoitumisessa piilee menestyksen avain. Verkostoituminen organisaatiorajojen ulkopuolelle yhteistyökumppaneihin, asiakkaisiin, julkiseen sektoriin ja jopa kilpailijoihin luo kilpailuetua uusina ideoina, vahvuuksien yhdistämisinä, syvällisinä kumppanuuksina ym.

Entä sitten verkostoituminen ennestään täysin tuntemattomien ihmisten kanssa, ehkä toiselta puolen maailmaa? Ihmisten, joita ei ennen ole edes tavattu silmästä silmään? Entäpä, oletko ajatellut, voisitko tutustua hieman paremmin naapuriosaston tyyppeihin, joita hädin tuskin edes tervehdit nykyään? Mitä siitä voisi seurata?

Facebookissa kohdataan tuttuja kasvoja, Twitterissä seurataan kiinnostavia henkilöitä ja Google+ on jotain siltä ja väliltä. Kaikissa näissä palveluissa, kuten melkeinpä missä vain sosiaalisen median välineessä, on mahdollisuus kohdata myös täysin uusia ihmisiä.

Verkostoituminen on mukavaa, mutta lisäksi se saattaa johtaa liiketoiminnallisin mahdollisuuksiin, ystävyyssuhteisiin ja myös täysin yllättävin seurauksiin, jotka voivat muuttaa koko elämän suunnan. Verkostoitumisen ohella on tärkeää pitää verkostoa yllä, ja samoin kuin uusiin ihmisiin tutustumisen, mahdollistavat sosiaalisen median verkostoitumispalvelut myös helpon ja mielekkään tavan verkoston ylläpitoon. Lisäksi palveluissa on helppo keskustella kerralla suurenkin joukon kanssa yhteisistä kiinnostuksen kohteista, jakaa kiinnostavia linkkejä, löytää organisaatiosta oikea ihminen oikeaan tehtävään, antaa suosituksia ynnä muuta.

”Onko meillä kuitenkaan tarpeeksi taitoja työskennellä näin?” Näin kysyy Heini Hult-Miekkavaara Intunexin blogissa. Kysymys rinnastetaan usein esimerkiksi ikään tai koulutukseen, mutta lopulta kyse on kuitenkin ajattelutavasta, avoimuudesta ja uskalluksesta kokeilla uusia asioita ja heittäytyä.

Olen julkaissut kuvan Flickr:ssä Creative Commons-lisenssillä (CC0 No Rights Reserved). Kuvan on antanut käyttöön InFlown koulutuksen anonyymi osallistuja.

“Panimomestari William Gideon Åberg ja rouvansa Onni perustivat juoppouden poistamiseksi panimon Iisalmeen vuonna 1878. Zacharias Topeliuksen hengessä he halusivat tarjota miedompia vaihtoehtoja viinanhimon villitsemille kansalaisille. Tuolloin Suomessa toimi noin 78 panimoa.

Itsenäisenä suomalaisena niistä on säilynyt ainoastaan Olvi.” -Lainaus Olvin verkkosivulta sekä pulloista ja tölkeistä.

Minulla oli ilo haastatella Olvin brändi- ja viestintäjohtaja Olli Heikkilää siitä, kuinka Olvi hyödyntää sosiaalisen median mahdollisuuksia, ja mitä Olli Heikkilä itse on mieltä sosiaalisesta mediasta.

Katso koko haastattelu:

Olvilla on pitkä historia Facebookissa. Ensimmäiset fanisivut perustettiin Olvin tunnetuimmille brändeille todellisten fanien, eli käyttäjien, toimesta, mikä on loistava lähtökohta. Sosiaalisessa mediassa tulisikin allekirjoittaneen mielestä pyrkiä minimoimaan omaa sisällöntuotantoa sillä kustannuksella, että käyttäjät osallistetaan tiiviisti tuottamaan sisältöä ja siten lisäarvoa brändille.

Olvin ensimmäinen todellinen panostus sosiaaliseen mediaan oli Seurapelimies-kilpailu noin neljä vuotta sitten. Olvi ymmärsi jo tässä vaiheessa käyttäjien osallistamisen tuovan tulosta: pelin parissa vietetty aika oli huomattavan pitkä. Seuraavalle asteelle toiminta vietiin Lonkerolähettiläs-pelissä, jossa yhdistettiin verkko-osallistuminen ja tosielämän toiminta, sillä peli vaati esittelyvideon laatimista itsestä. Kilpailun voittaja lähti Etelä-Amerikkaan Lonkerolähettiläänä.

Luonnollisesti sosiaalinen media on tuotu osaksi myös Olvin perinteisiä verkkosivuja, millä pyritään saamaan aktiivisia kuluttajia jakamaan kiinnostaviksi kokemiaan Olviin liittyviä uutisia ja esimerkiksi tuote-esittelyjä eteenpäin omille verkostoilleen.

Olli Heikkilällä on selkeä visio aidosta dialogista, joka ei perustu palkinnoille, vaan sille, että ihmiset kokisivat mukanaolon hyödylliseksi ja merkitykselliseksi itselleen. Uutena askeleena Olvi on aloittamassa tuotekehityksen talkoistamisen avulla: kuluttajat otetaan mukaan suunnittelemaan tuotteita niiden mauista pakkausmateriaaleihin saakka.

Kysyin Olli Heikkilältä myös hänen ajatustaan siitä, mikä voisi olla syy siihen, ettei pk-yrityksissä ole Suomessa lähdetty hyödyntämään sosiaalista mediaa vielä kovinkaan aktiivisesti. Some-valveutunut brändi- ja viestintäjohtaja arveli syiden liittyvän pulaan työajasta ja henkilöresursseista – ei kuitenkaan kannata varoa liikaa, vaan lähteä kokeilemaan ja löytämään omat tavat toimia ja hyötyä.