InFlown Tiedon jyvä -blogin ylläpito on lopetettu ainakin toistaiseksi. Voit lukea kirjoituksiani Intosomen blogista.

Oskari Uotinen

Netti-ilmiö, (netti)meemi, viraalivideo… Käsitteet eivät ole synonyymeja, mutta niissä kaikissa on jollakin tavalla kyse suuren suosion saavuttaneesta verkkosisällöstä: kuvista, videoista, artikkeleista.

Miksi jokin sisältö saavuttaa tuhansia tai miljoonia käyntejä tai katselukertoja? Kyse on jakamisesta. Jotain sisältöä jaetaan eteenpäin, jolloin se tavoittaa suuremman yleisön. Idea tässä jakamisessa on sama kuin vaikkapa vielä muutama vuosi sitten suosiossa olleissa kiertosähköpostiviesteissä, joissa oli jokin hauska vitsi tai hellyttäviä kissanpennun kuvia PP-diaesityksenä.

Miksi netinkäyttäjä sitten jakaisi sisältöä verkostolleen – esimerkiksi keskimäärin noin 130 Facebook-kaverilleen? Haluaako hän, että kaverikin saa hyvät naurut? Ei. Olen sitä mieltä, että ei.

Olen kehittänyt teorian, jolle en ole edes vielä etsinyt tieteellistä pohjaa. Olen kyllä kysynyt, ja saanut teorialleni positiivista vastakaikua useissa koulutuksissani, kun olen ajatuksiani esittänyt. Moni on ollut samaa mieltä, yksikään ei ole teoriaa vielä uskaltautunut kumoamaan. Teoria menee niin, että on kolmenlaista nettisisältöä, jota jaetaan:

1. hauska sisältö
2. hyödyllinen, asiapitoinen sisältö
3. shokeraava sisältö

Kolmas kohta tuli täydennyksenä koulutukseni osallistujalta, ja sain luvan täydentää teoriaani sillä.

Miksi sitten jakaisin sisältöä? Jakomotiivit ovat eri riippuen sisällön edellä esitetystä kolmijaosta. On kurjaa olla näinkin kyyninen, mutta vastauksenani yllä esittämääni kysymykseen (johon kyllä jo vastasinkin) emme jaa sisältöä siksi, että kaveritkin hyötyisivät siitä; jaamme sisältöä, jotta itse hyötyisimme jakamisesta:

1. hauska sisältö -> “haluan rakentaa itsestäni hauskan kuvan” = henkilöbrändin rakentamista
2. hyödyllinen sisältö -> “haluan rakentaa itsestäni asiantuntevan kuvan” = henkilöbrändin rakentamista
3. shokeraava sisältö [toim. huom. teoria ei ole edennyt tähän asti vielä]

Optimistina ja idealistina en tykkää ajatuksesta yhtään, mutta kyynikko sisälläni väittää tässä olevan jotain itua. Teen kuitenkin myönnytyksen, sillä haluan uskoa ajatukseen ”anna enemmän kuin otat, saat enemmän kuin annat”: sekundäärinen motiivi voi olla jotain muutakin. Ja toisaaltahan se, että teemme asioita yhteiseksi hyväksi tai autamme toisiamme, kääntyy loppupeleissä myös omaksi eduksemme esimerkiksi luottamuksena ja vastavuoroisuutena itseä kohtaan. Kaikki voittavat!

Kuulun Y-sukupolveen, joksi määritellään Wikipediassa vuosina 1980-1995 syntyneet. Kävin pitämässä esityksen Savon ammatti- ja aikuisopiston Esimiehen Oma Päivä -seminaarissa 17.11. hyvässä seurassa Ilkka Halavan ja Mika Kojonkosken välissä. Oman esitykseni aihe oli Digikansalaiset työelämässä, ja koko päivän tavoite oli tarkastella esimiestyön muuttumista johdettaessa tulevaisuuden työntekijöitä. Alla Prezi-esitykseni:

Katso myös SlideSharesta esitykseni Nuorten netinkäyttö.

Tykkään Facebookissa noin tuhannesta asiasta ja yrityksestä. Tämä tarkoittaa melkoista viestivirtaa seinälläni. Facebook-markkinointi ja markkinointi sosiaalisessa mediassa muutenkin uhkaa mielestäni kaatua omaan mielettömyyteensä, jos jokainen yritys odottaa asiakkaidensa tykkäävän yrityksestä tai seuraavan sitä Twitterissä tai jossain muualla.

Lapinlahtelainen konepaja (kaikki kunnia konepajoille) kilpailee tykkääjistä tai faneista globaalien brändien, Coca-Colan, Niken ja Fordin, kanssa. Jos yksittäinen yritys ei tarjoa sosiaalisessa mediassa mitään lisäarvoa asiakkailleen, on siitä jo helppo olla tykkäämättä. Se vaihe hypestä on ohi, että jokainen uusi yritys Facebookissa oli iso juttu.

Silti olen itse alkanut tarkkailla, mistä kaikesta tykkään, ja jätän nyt tykkäämättä useasta yrityksestä, jotka vielä jokunen kuukausi takaperin olisivat olleet tykkäyksieni arvoisia. Toki, sosiaalinen media mahdollistaa sen, että pysyn ajan tasalla fanittamieni yritysten toiminnasta tai tarjouksista, mutta entä jos en suoranaisesti fanita yritystä, olen vain satunnainen asiakas. Tuskin klikkaan tykkää-nappia.

Suosittelut ovat sosiaalisen median markkinoinnin kaura ja pihvi. Kaverin sanaan luottaa 75 prosenttia kuluttajista, kun vain 14 prosenttia uskoo mainontaan. Suositteluahan Facebookissa tykkääminenkin on: kaverit näkevät, että ”Oskari Uotinen tykkää X:stä”. Mutta voihan yritys mahdollistaa asiakkailleen itsensä suosittelun sosiaalisessa mediassa ilman, että se lähtee perustamaan Facebook-sivuja ja Twitter-tilejä: yksinkertaisimmillaan lisätään vaan jakopainikkeet omille nettisivuille.

Suosittelujen kalasteluun on monia, monia mahdollisuuksia. Yhteisöllisessä verkossa markkinoiminen tulisi olla mielestäni enemmän sitä, että saadaan tyytyväiset asiakkaat kertomaan oman yrityksen ilosanomaa eteenpäin. Onko ratkaisu sitten Foursquare, JoinMeTube vaiko jokin muu, se jää yrityksen ratkaistavaksi.

Pääsääntönä kuitenkin, ettei Facebook-sivu ole itse tarkoitus, vaikka Facebookissa kaksi miljoonaa suomalaista onkin. Samat kaksi miljoonaa ja enemmänkin voivat jakaa sisältöäsi eteenpäin sosiaalisessa mediassa ilman, että yrityksesi välttämättä aktiivisesti lähtee sinne itseään edes tuputtamaan. Esimerkki: jos suhtautuminen sosiaaliseen mediaan on hälläväliä, jos aikaa sisällöntuotantoon ei ole tai jos Facebookiin lähdetään vain, koska muutkin ovat siellä, ei sinne todellakaan välttämättä kannata väkisin lähteä.

Kuva on julkaistu Flickr:ssä Creative Commons-lisenssillä käyttäjältä Can Duruk.

Pohdiskelin sosiaalisen median ja yleisemminkin teknologian trendejä tehdessäni ensimmäistä kertaa pidetyn Sosiaalisen median ajokortti -koulutuksen, ah aina niin perinteistä, PP-showta.

Yhdeksi selkeäksi trendiksi listasin palvelujen nopean kehittymisen, kuten Google+ ja jatkuvalla vyöryllä tulevat ja menevät muut sosiaalisen median palvelut osoittavat. Onko muuten Google+ jo menneen talven lumia? Tämä voisikin olla seuraava blogiaihe… Toiseksi ja kolmanneksi selkeäksi suunnaksi mainitsin ubiikin tietotekniikan ja laajennetun todellisuuden sovellutukset ja niiden kehittymisen.

Seuraaviksi vähemmän selkeiksi suunniksi listasin palveluiden keskittymisen, QR-koodien yleistymisen, pelillistämissuuntauksen, hajautetun työskentelyn (esimerkkeinä Microtask tai Kiva.org), palveluiden integroitumisen keskenään ja osaksi ns. perinteistä webiä, pilvipalvelujen yleistymisen (tämä nyt on jo hyvin vahva trendi), joukkojen voiman hyödyntämisen (crowdsourcing, joukko-ostamiset, mitä muuta?), yksilöiden voimaantumisen (suosittelujen voima, kiinnostava sisältö ja netti-ilmiöt vs. rahalla ostettu huomio) sekä tapahtumien ja fyysisen maailman aktiviteettien integroitumisen osaksi verkkoelämää.

Listaus on noin ihan maininnan tasolla draftina – osittain siitäkin syystä, että en halua lyödä näitä lukkoon, vaan haluan kuulla, mitä lisättävää, muutettavaa tai korjattavaa listauksessa olisi.

Kun vielä aiemmassa bloggauksessa äänestellään, päätin kirjoitella bloggauksen, jossa pohdin tapaamme juurtua menneeseen.

Treenaan kolmantena vuotena peräkkäin maratonille. Tajusin vähän aikaa sitten, että lenkkeilen vain muutamaa eri reittiä joka kerta. Ne on ne tutut vakioreitit. Näin meillä tehdään. Kaikkihan näin tekevät…

Ehkä, mutta mikä estää tekemästä asioita eri tavalla? Maailmaa eivät muuta ne, jotka tekevät kuten kaikki muut. Maailmaa muuttavat ne, jotka haastavat konventionaaliset tavat tehdä asioita ja uskaltavat, ehkä muiden vastustuksesta huolimatta, muuttaa toimintatapojaan.

Puhun omien toimintatapojen muuttamisesta sen vuoksi, ettei muiden tai esimerkiksi organisaation toimintaa voida muuttaa ennen kuin muutos on tapahtunut itsessä. On ymmärrettävä muutoksen tarve.

Kaikkea uutta vierastetaan, ja uudet tavat tehdä asioita saavat usein enemmän negatiivista kuin positiivista vastakaikua. Tämä on ihmiselle luontainen selviytymisen keino ja geeniperimäämme iskostettu ominaisuus. Aina kyse ei ole kuitenkaan tästä, tai ainakaan pelkästään tästä, ominaisuudesta. Seuraavassa viisi mielestäni vaikuttavaa tekijää:

Aikapula

Kun asioihin ei ehditä perehtyä, ei niitä usein myöskään ymmärretä kovin syvällisesti. Ymmärryksen puute estää muutoksen kipinän syttymisen, tai jos muutos toteutetaan puolittaisilla tiedoilla, eivät tulokset välttämättä ole sitä mitä haluttiin.

Pelko omasta asemasta

Muutos vaikuttaa aina myös omaan itseen ja esimerkiksi asemaan organisaatiossa. On luonnollista, että tämä pelottaa, varsinkin kun niin monet muutokset ovat viime aikoina johtaneet irtisanomisiin. Pysymällä muutoksessa mukana pienennetään tätä uhkaa.

Pelko torjutuksi tulemisesta

Pelko torjutuksi tulemisesta on omien empiiristen havaintojeni mukaan itse asiassa jopa suurempi pelko kuin pelko itse epäonnistumisesta. Silti, virheitä tekemällä oppii, ja kannustavassa yhteisössä virheiden tekemisestä ei seuraa torjuntaa. Jos seuraa, vika on yhteisössä.

Kannustamaton ilmapiiri

Ilmapiiri liittyy oikeastaan hyvin tiiviisti edelliseen kohtaan. Yhteisö, jossa kaikki katsovat niin pitkälle, kuin oma napa yltää, ovat muutoksessa, sen tullessa väistämättömäksi, heikolla.

Samojen rutiinien toistaminen

Samojen rutiinien toistaminen ei itse asiassa ehkä ole muutoksen hankaluuteen vaikuttava tekijä, vaan seuraus edellisistä neljästä kohdasta. Rutiinit ovat turvallisia, mutta jos rutiinit eivät muutu maailman muuttuessa, on toiminnassa jotain perustavanlaatuista vikaa. Virheistä opitaan, sanotaan. Virheet voivat kuitenkin olla myös huomioita, että jokin toimii puolella teholla: että sen jonkin voisi tehdä paremmin, helpommin tai vaikkapa ympäristöystävällisemmin.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Ensimmäinen askel on kyseenalaistaa. Mikään ei ole niin pyhää, etteikö siitä voitaisi keskustella. Jos viimeinen muutos organisaatiossasi on tietokoneen hankkiminen vuonna -88, voisiko olla, että aidan takana odottaa jotain vieläkin parempaa? Joskus muutoksen vieminen eteenpäin voi tuntua taistelulta tuulimyllyjä vastaan, mutta innostuksella on tapana tarttua. Muutos lähtee itsestä.

Onko listaus hyvä? Mitä tekijöitä lisäisit? Cristina Andersson kirjoittaa blogissaan Boheeminaisen maailmankirja oppimisesta, voittamisesta ja muutoksesta. Hyvä poiminta Cristinalta on mm. bloggaus Voittava oppiminen muutoksessa.

Kuva on julkaistu Flickr:ssä Creative Commons-lisenssillä käyttäjältä 416style.

InFlow osallistui Ediste-piinapenkkiin™. Nyt on sadonkorjuun aika. Keskustelut Edisteen karjujen kanssa ovat olleet vasta alkulämmittelyä. Todellinen piina alkaa tästä, ja apua tähän tarvitaan teiltä, hyvät lukijat.

Alla on kaksi myyntipresistä. Ensimmäinen on InFlow-Kultakirstu™-tuotteesta, toinen Edisteen tuotteistamasta InFlow Viruksesta™ kera Edisteen Antti Apusen saatesanojen. Nyt on äänestyksen aika: kumpi kolahtaa? Kumpi herättää enemmän ihastelua tai vihastelua? Sympatiat ja antipatiat naulaan ja uurnalle (joka virtuaalisesti löytyy bloggauksen lopusta).

Tässä vielä Antin saate:

Sosiaalinen media ei myy. Se on kommentti, jota asiakkaani toistelevat useasti. Valitettavasti he ovat enimmäkseen oikeassa.

Käytännön bisnessovellukset puuttuvat. Pelkät peukutukset eivät tuo myyjälle euroakaan.

Lattea litkiviltä kirjoittajilta puuttuu myynnillinen tavoite. Heidän tärkein puheenaiheensa on se, miten mahtava keksintö sosiaalinen media on. Selkääntaputtelijoiden rinki pitää yllä some-korttitaloa, joka heiluu todellisten puheenaiheiden puuttuessa.

Asiakkaiden palaute on kieltämättä melko tylyä.

Sosiaalinen media sopii erinomaisesti henkilökohtaiseen viestintään. Ehkäpä siinä on koko ongelman ydin. Suomalaiset asiantuntijayritykset kun eivät halua olla henkilökohtaisia. Päinvastoin.

Katso vaikka yhdenkin suomalaisen IT-firman web-sivuja. Ne pullistevat passiivi-ilmaisuja ja ympäripyöreitä laatulupauksia. Jos sivuista poistaa logot, ei firmoista yksikään erotu lupauksensa tai palveluidensa perusteella.

Sellaisia yrityksiä on vaikea viedä sosiaaliseen mediaan. Asiantuntijayritykset pitäisi ensin opettaa keskustelemaan. Myöntämään mokauksensa ja jakamaan kehuja. Erottumaan joukosta.

John Jantsch kertoo kirjassaan The Referral Engine, miten erilaiset nakkiputkat keräävät suosituksia asiakkailtaan. Siinä oli mielestäni ajatus, joka sopii sosiaaliseen mediaan kuin nakutettu. Kirjoitin ehdotukseni InFlown uudeksi myyntipuheeksi samalta istumalta.

InFlow Virus on sosiaalisen median referenssikone. Se kerää kehuja ja käsittelee valitukset julkisesti. Hyvät uutiset leviävät asiakaskunnassa viruksen tavoin.

Kerro mitä mieltä olet. Onko palvelussa ideaa, vai joutaako ehdotukseni tunkiolle kompostoitumaan muiden katteettomien hehkutusten sekaan?

 Loading ...

Suomen kansainvälisesti verkostoitunein verkostoituja, Cristina Andersson, kertoo seuraavassa haastattelussa hänen kansainvälisen, vaikuttavan ja vuorovaikutteisen sosiaalisen median verkoston rakentamisesta ja ylläpidosta:

Cristina, vietät paljon aikaa eri sosiaalisen median verkostoissa. Miksi koet verkostoitumisen ja verkoston rakentamisen tärkeiksi?

Verkoston rakentaminen on ennen kaikkea yhteyksien rakentamista oman kiinnostusspektrin vaikutusalueella. Jotkin yhteydet syntyvät tietoisesti, toiset yllättäen. Molemmat ovat yhtä tärkeitä, ja yllättävistä yhteyksistä syntyykin usein jännittäviä polkuja, joista saattaa edelleen syntyä merkittäviä ja hyviä seurauksia.

Verkoston rakentaminen on minulle tärkeää kolmesta syystä:

1. Haluan pysyä ajan tasalla asioista, jotka kiinnostavat ja jotka vaikuttavat elämääni, työhöni tai harrastuksiini, tai joilla on merkitystä minulle tärkeille ihmisille.
2. Haluan tuoda esille omaa työtäni valmentajana, kirjoittajana ja esiintyjänä. Tässä verkosto on todella tehokas: kirjani The Winning Helix löysi verkostojen kautta tiensä lukijoiden käsiin yli 40 maahan ja lopulta myös kustantajan USA:sta, ja sitä kautta se saatiin myyntiin mm. Amazoniin ja Barnes & Noblesiin. Lisäksi pidän tärkeänä, jos olen oppinut tai saanut tietää jotain, millä on muille arvoa ja merkitystä, ja että jaan sen mahdollisimman laajasti. Uskon, että näin maailma paranee – vaikka tviitti tviitiltä!
3. Haluan löytää samanhenkisiä ihmisiä. Minulla on joitakin asioita, joita pidän äärimmäisen tärkeinä. Asioita, joiden koen olevan osa oman elämäni tarkoitusta. Naisten asian edistäminen, kulttuuri ja innovaatiot sekä yleinen humaani toisistamme välittäminen ovat tällaisia asioita. Verkossa on helppo tutustua ihmisiin ja synnyttää yhteisiä huomioaaltoja merkittäville asioille.

Kuinka tietoisesti rakennat verkostoasi?

Edellä mainituissa asioissa todella tietoisesti, mutta jätän paljon tilaan yhteyksille, joilla ei aluksi näyttäisi olevan tietoisella tasolla kovin suurta merkitystä ja jotka vaikuttavat vähemmän aktiivisilta. Olen kuitenkin yli kymmenvuotisen verkostoitumisen aikana huomannut, että monista tällaisista kontakteista syntyykin yhtäkkiä serendipiteettiä, ja jotain mielenkiintoista alkaa kehkeytyä.

Mitä olet saanut verkostoltasi?

Ennen kaikkea paljon hyvää mieltä, toiseksi mielenkiintoista ja hyödyllistä tietoa, kolmanneksi kysyntää osaamiselleni.

Tässä kannattaa mainita, että verkoston kautta olen päässyt jakamaan osaamistani myös tahoille, joille ei muuten pääsisi esittämään asioita – pääjohtajia, poliitikoita, urheilijoita, toimittajia, vaikuttajia jne.

Harmillista kyllä, ettei luovan alan ihmisiä ole vielä kovin paljon aktiivisina verkossa. Heille intensiivinen käsityön tekeminen tässä ja nyt on usein niin kaiken täyttävää, että verkostoitumiseen ei jää toisaalta aikaa ja toisaalta (ehkä juuri siitä syystä) online-verkostoitumisen arvoa ei käsitetä.

Miten sosiaalinen media on muokannut verkostoitumistasi?

Ensimmäinen verkostoitumispalvelu, johon lähdin mukaan oli Vocalist vuonna -99, eli laulun kautta. Se oli todella hauskaa, kun se oli kaikille niin uutta, ja kaikki olivat tosi innoissaan, kun yhtäkkiä pystyi kommunikoimaan jonkun esimerkiksi australialaisen kanssa. Mehän tehtiin sitten sellainen VHS-videokonsertti. Kaikki nauhoittivat laulunsa ja lähettivät ne yhdelle, joka sitten teki niistä koosteen.

Kirjan kirjoittamisen kautta verkostoitumiseen tuli bisnes mukaan, kun minä totesin, että sitähän voi myydä verkon kautta. Ensimmäinen paikka, jossa rupesin verkostoitumaan ammatillisesti oli silloinen openBC, joka on Xing tätä nykyä. Se on ollut minulle hirvittävän hyvä, ja olen siellä edelleen aktiivinen. Pidän siitä jostain syystä enemmän kuin LinkedIn’stä, mutta se varmaan vaan johtuu siitä, että meidän suhteemme on niin pitkä.

Yksi sosiaalisen median hyvä puoli on se, että vaikka vähentää jonkin välineen käyttöä, niin sitä ei tarvitse jättää kokonaan. Eivätkä aktiiviset verkostoitujat ole aina vain yhdessä palvelussa: nekin jotka ovat siellä Xingissä eivätkä siellä näe minua pitkään aikaan, kuitenkin Twitterissä huomaavat, että olen elossa.

Kuinka ylläpidät verkostoasi?

Käytän joka päivä vähintään tunnin verkoston ylläpitoon – eli teen tietoisesti asioita, jotka kasvattavat arvoa verkostossani. Päivän mittaan saatan myös satunnaisesti seurata virtauksia eri paikoissa ja osallistua keskusteluun tai lisätä omia ajatuksia tai linkkejä päivityssarakkeisiin.

Minun mielestä kannattaa varata aikaa, mieluummin joka päivä, mutta ainakin kolme kertaa viikossa, että siellä verkossa jotakin tekee. Koska virta menee koko ajan eteenpäin, on hyvä aina välillä laittaa oma kätensä virtaan edes hetkeksi aikaa, jotta huomaa mihin suuntaan virta milloinkin menee, ja toisaalta siksi, että pysyy virrassa ihmisten muistissa. Se ei ole pelkästään se, että toiset näkevät, että olet mukana, vaan että myös itsellä on mahdollisuus oppia ja pysyä ajan hermolla. Toki tulee myös ajatella, mikä itsestä hyvältä ja hyödylliseltä tuntuu. Varmasti jokainen löytää sen oman tapansa osallistua.

Sosiaalinen media ei toimi siten, että silloin vain ollaan yhteydessä, kun voidaan jotenkin hyödyntää verkostoa.

Syntyykö työelämässä kuilu some-myönteisten ja vastustajien välille?

Toivottavasti ei. Toivon, että jonain päivänä oivalletaan, että some on sitä samaa elämää, jota muutenkin eletään – kenttä vaan on paljon laajempi ja sanomiset saattavat levitä yllättävän kauaskantoisesti. Jopa kielestä riippumatta – käännöskoneet alkavat olla aika taitavia. Somea on turha pelätä. Neuvo, joka minulle annettiin aikoinaan ”miten esiintyä medialle” -koulutuksessa sopii myös someen: ”älä sano mitään sellaista, mitä et halua toimittajan kirjoittavan lehteen”. Somessakaan ei leviä sellainen tieto, jota sinne ei lähetetä.

Sosiaalinen media on sellainen, millaiseksi sen itselle tekee. Se voi olla oppimisen ja elämän parantamisen väline, se vaan riippuu siitä, mitä asioita siellä seuraa ja missä on mukana. Ja se on ihan omituinen väite, että olisi olemassa jokin somelaisten sisäpiiri. Päinvastoin, ne jotka ovat aitoja somettajia, ovat hyvin avoimia ja kutsuvat mukaan.

Kuten olen edellisissä bloggauksissa useaan otteeseen todennut, on sosiaalinen media paljon muutakin kuin markkinointia ja Facebookia. Sosiaalinen media on parhaimmillaan verkostoitumista ja yhteisöllistä toimintaa.

Verkostoituminen ei ole perinteisesti suomalaisten suurimpia vahvuuksia. Tuskin kenellekään kuitenkaan tulee yllätyksenä, että juuri verkostoitumisessa piilee menestyksen avain. Verkostoituminen organisaatiorajojen ulkopuolelle yhteistyökumppaneihin, asiakkaisiin, julkiseen sektoriin ja jopa kilpailijoihin luo kilpailuetua uusina ideoina, vahvuuksien yhdistämisinä, syvällisinä kumppanuuksina ym.

Entä sitten verkostoituminen ennestään täysin tuntemattomien ihmisten kanssa, ehkä toiselta puolen maailmaa? Ihmisten, joita ei ennen ole edes tavattu silmästä silmään? Entäpä, oletko ajatellut, voisitko tutustua hieman paremmin naapuriosaston tyyppeihin, joita hädin tuskin edes tervehdit nykyään? Mitä siitä voisi seurata?

Facebookissa kohdataan tuttuja kasvoja, Twitterissä seurataan kiinnostavia henkilöitä ja Google+ on jotain siltä ja väliltä. Kaikissa näissä palveluissa, kuten melkeinpä missä vain sosiaalisen median välineessä, on mahdollisuus kohdata myös täysin uusia ihmisiä.

Verkostoituminen on mukavaa, mutta lisäksi se saattaa johtaa liiketoiminnallisin mahdollisuuksiin, ystävyyssuhteisiin ja myös täysin yllättävin seurauksiin, jotka voivat muuttaa koko elämän suunnan. Verkostoitumisen ohella on tärkeää pitää verkostoa yllä, ja samoin kuin uusiin ihmisiin tutustumisen, mahdollistavat sosiaalisen median verkostoitumispalvelut myös helpon ja mielekkään tavan verkoston ylläpitoon. Lisäksi palveluissa on helppo keskustella kerralla suurenkin joukon kanssa yhteisistä kiinnostuksen kohteista, jakaa kiinnostavia linkkejä, löytää organisaatiosta oikea ihminen oikeaan tehtävään, antaa suosituksia ynnä muuta.

”Onko meillä kuitenkaan tarpeeksi taitoja työskennellä näin?” Näin kysyy Heini Hult-Miekkavaara Intunexin blogissa. Kysymys rinnastetaan usein esimerkiksi ikään tai koulutukseen, mutta lopulta kyse on kuitenkin ajattelutavasta, avoimuudesta ja uskalluksesta kokeilla uusia asioita ja heittäytyä.

Olen julkaissut kuvan Flickr:ssä Creative Commons-lisenssillä (CC0 No Rights Reserved). Kuvan on antanut käyttöön InFlown koulutuksen anonyymi osallistuja.

Olemmeko sitten matkalla kohti yhden palvelun tulevaisuutta? Tuskin. Silti ainoa kilpailutilanne, jonka kehittymistä seuraa vieläkin suuremmalla mielenkiinnolla kuin matkapuhelinjättien keskinäistä muskelienmittailua, on verkkopalvelujättien keskinäinen nahistelu. Asetelmahan on herkullinen…

Tämä blogikirjoitukseni on julkaistu Katinhännän tekstitoimiston Terävästä päästä -blogissa. Lue juttu loppuun siellä.

Olen julkaissut kuvan Flickr:ssä Creative Commons-lisenssillä (CC0 No Rights Reserved). Kuvan on antanut käyttöön InFlown koulutuksen anonyymi osallistuja.