Kun vielä aiemmassa bloggauksessa äänestellään, päätin kirjoitella bloggauksen, jossa pohdin tapaamme juurtua menneeseen.

Treenaan kolmantena vuotena peräkkäin maratonille. Tajusin vähän aikaa sitten, että lenkkeilen vain muutamaa eri reittiä joka kerta. Ne on ne tutut vakioreitit. Näin meillä tehdään. Kaikkihan näin tekevät…

Ehkä, mutta mikä estää tekemästä asioita eri tavalla? Maailmaa eivät muuta ne, jotka tekevät kuten kaikki muut. Maailmaa muuttavat ne, jotka haastavat konventionaaliset tavat tehdä asioita ja uskaltavat, ehkä muiden vastustuksesta huolimatta, muuttaa toimintatapojaan.

Puhun omien toimintatapojen muuttamisesta sen vuoksi, ettei muiden tai esimerkiksi organisaation toimintaa voida muuttaa ennen kuin muutos on tapahtunut itsessä. On ymmärrettävä muutoksen tarve.

Kaikkea uutta vierastetaan, ja uudet tavat tehdä asioita saavat usein enemmän negatiivista kuin positiivista vastakaikua. Tämä on ihmiselle luontainen selviytymisen keino ja geeniperimäämme iskostettu ominaisuus. Aina kyse ei ole kuitenkaan tästä, tai ainakaan pelkästään tästä, ominaisuudesta. Seuraavassa viisi mielestäni vaikuttavaa tekijää:

Aikapula

Kun asioihin ei ehditä perehtyä, ei niitä usein myöskään ymmärretä kovin syvällisesti. Ymmärryksen puute estää muutoksen kipinän syttymisen, tai jos muutos toteutetaan puolittaisilla tiedoilla, eivät tulokset välttämättä ole sitä mitä haluttiin.

Pelko omasta asemasta

Muutos vaikuttaa aina myös omaan itseen ja esimerkiksi asemaan organisaatiossa. On luonnollista, että tämä pelottaa, varsinkin kun niin monet muutokset ovat viime aikoina johtaneet irtisanomisiin. Pysymällä muutoksessa mukana pienennetään tätä uhkaa.

Pelko torjutuksi tulemisesta

Pelko torjutuksi tulemisesta on omien empiiristen havaintojeni mukaan itse asiassa jopa suurempi pelko kuin pelko itse epäonnistumisesta. Silti, virheitä tekemällä oppii, ja kannustavassa yhteisössä virheiden tekemisestä ei seuraa torjuntaa. Jos seuraa, vika on yhteisössä.

Kannustamaton ilmapiiri

Ilmapiiri liittyy oikeastaan hyvin tiiviisti edelliseen kohtaan. Yhteisö, jossa kaikki katsovat niin pitkälle, kuin oma napa yltää, ovat muutoksessa, sen tullessa väistämättömäksi, heikolla.

Samojen rutiinien toistaminen

Samojen rutiinien toistaminen ei itse asiassa ehkä ole muutoksen hankaluuteen vaikuttava tekijä, vaan seuraus edellisistä neljästä kohdasta. Rutiinit ovat turvallisia, mutta jos rutiinit eivät muutu maailman muuttuessa, on toiminnassa jotain perustavanlaatuista vikaa. Virheistä opitaan, sanotaan. Virheet voivat kuitenkin olla myös huomioita, että jokin toimii puolella teholla: että sen jonkin voisi tehdä paremmin, helpommin tai vaikkapa ympäristöystävällisemmin.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Ensimmäinen askel on kyseenalaistaa. Mikään ei ole niin pyhää, etteikö siitä voitaisi keskustella. Jos viimeinen muutos organisaatiossasi on tietokoneen hankkiminen vuonna -88, voisiko olla, että aidan takana odottaa jotain vieläkin parempaa? Joskus muutoksen vieminen eteenpäin voi tuntua taistelulta tuulimyllyjä vastaan, mutta innostuksella on tapana tarttua. Muutos lähtee itsestä.

Onko listaus hyvä? Mitä tekijöitä lisäisit? Cristina Andersson kirjoittaa blogissaan Boheeminaisen maailmankirja oppimisesta, voittamisesta ja muutoksesta. Hyvä poiminta Cristinalta on mm. bloggaus Voittava oppiminen muutoksessa.

Kuva on julkaistu Flickr:ssä Creative Commons-lisenssillä käyttäjältä 416style.